Elävienkuvien Teatterin ohjelmistoa 14.2. – 1.3. 2025
Kevätkausi on alkanut vauhdikkaasti Elävienkuvien Teatterilla. Myös yleisö on löytänyt mukavasti tiensä lehtereille katsomaan ensi-ilta elokuvia tammikuussa. Myös helmikuussa elokuvia tulee runsaasti ohjelmistoomme, joten kaikille ja kaikenikäisille löytyy varmasti katsottavaa eri elokuva genreissä.

Ensi-illat aloittaa 14. 2. Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun kirjasarjan saman nimiseen kirjaan Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Tästä alkaa tarina suureen yölliseen seikkailuun.
Samana päivän tulee myös ensi iltaan Thaimaan Oscar ehdokas elokuva Iso Äidin miljoonat. Elokuva on rikkonut katsojaennätyksiä pitkin Aasiaa. Tarinassa isoäidin todetaan sairastavan syöpää. Hänen lapsenlapsensa ryhtyy pitämään hänestä huolta, taka-ajatuksena opiskelut kesken jättäneellä ja lähinnä pelistriimauksia tekevällä nuorella miehellä on varmistaa itselleen perintö ja helpompi elämä.

Dokumenttielokuva Garbo: Where Did You Go? esitykset alkavat 15.1. Greta Garboa pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen suurimmista Hollywood-näyttelijöistä. Pääsy yksityisiin arkistoihin ja intiimiin kirjeisiin antavat uudenlaista tietoa arvoituksellisesta näyttelijättärestä.
Kevään yksi odotetummista kotimaisista elokuvista Häijyt 2 saa ensi-iltansa 19.2. Konsta Karhu on jatkanut isänsä Jussi Murikan polkua ja istunut kiven sisässä sovittamassa syntejään. Paras ystävä Jalo vasikoi aikanaan Konstan, joka punoo vankilassa kostoa. Vapauden koittaessa Karhu palaa Etelä-Pohjanmaalle. Elokuvan pääosissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Joel Hirvonen, Sari Havas, Saaga Salo, Linda Wiklund, Severi Saarinen, Petja Lähde ja Ilkka Heiskanen.

Useita Oscar-ehdokkuuksia kerännyt The Brutalist tulee ohjelmistoon 28.2. Huippulahjakas arkkitehti László Toth pakenee sodanjälkeisestä Euroopasta Amerikkaan aloittaakseen oman elämänsä ja uransa jälleenrakennuksen. Uutta alkua kaipaa myös sodan aikana siirreltyjen rajalinjojen ja vaihtelevien hallitsijoiden rikki repimä avioliitto Erzsébet-vaimon kanssa. László on yksin vieraalla maalla ja asettuu Pennsylvaniaan, missä varakas ja vaikutusvaltainen teollisuuspohatta Harrison Lee Van Buren kiinnittää huomiota hänen kykyihinsä. Vallalla ja maineella on kuitenkin kova hinta. Elokuva perustuu tositapahtumiin. Elokuvan kesto 3,5 h, joten siinä on myös väliaika.

Kauhuelokuvan ystäville tulee ensi iltaan Stephen Kingin novelliin perustuva elokuva The Monkey 1.3. Osgood Perkinsin ohjaamassa kauhuelokuvassa kaksosveljesten Billin ja Halin löydettyä ullakolta isänsä vanhan apinalelun, alkaa karmeiden kuolemantapausten sarja. Sisarukset päättävät heittää lelun pois ja jatkaa elämäänsä, ja vuosien mittaan he kasvavat erilleen toisistaan.
Ohjelmisto ja tarkemmat tiedot osoitteesta: www.elavienkuvienteatteri.fi/