Tekstiilifestivaali löysi yleisönsä: Tekstiilifanit ja ammattilaiset ottivat tapahtuman omakseen

Toista kertaa järjestetty Forssa Textile Week levisi tänä vuonna 11 kohteeseen Forssan keskustassa. Työväentalon, Puistolinnan ja Vanhan hotellin pop-up-myymälät tarjosivat vastuullisten yritysten design-tuotteita.

Näyttelyt Villaforssissa, Torikeskuksen ikkunassa, Kati Länsikylän studiossa, Lankavärjäämöllä ja Linja-autoasemalla esittivät tekstiilitaiteilijoiden ja muotoilijoiden teoksia. Kansainvälisessä kattauksessa oli tekijöitä viideltä eri mantereelta. Kaupunginkirjaston Vinkkelin Arja Mattilan näyttely ja Forssan museon Galleria Moletti sekä Kuosikeskus kuuluivat niin ikään tapahtuman tarjontaan. Teatteritalon tekstiilikeskustelujen äärelle saapui teeman ystäviä sekä alan ammattilaisia. Elävienkuvien teatterissa nähtiin dokumenttifilmi vuoden tekstiilitaitelija Ariadna Donnerista. Ruotsi näkyi vuoden maateemana näyttelyissä ja esityksissä. 

Kohteiden yhteenlaskettu kävijämäärä oli noin 4500, ja yksittäisten kävijöiden määräksi arvioidaan 1500 henkilöä – kaikki eivät käyneet jokaisessa kohteessa. Forssaan kauempaa tulleet ihastelivat sitä, miten tapahtuma oli ottanut paikkansa erilaisissa historiallisissa rakennuksissa. Paikallisille Forssa Textile Week näkyi katukuvassa risteilevinä tapahtumavieraina, jotka etsivät sinikeltaiset esiteet oppainaan reittejä eri kohteisiin.

Osallistujat olivat ilahtuneita hyvistä järjestelyistä ja laadukkuudesta kautta linjan. Näyttelyistä pidettiin, joskin niitä kaivattiin vieläkin enemmän. Tekstiiliväki kiitteli tapahtuman kokonaiskonseptia, sillä toista vastaavaa ei tekstiilin puitteissa ole Suomessa olemassa. Englanninkielinen ohjelma upposi yleisöön pulmitta, ja palautteissa toivottiin lisää tietoa Forssasta englanniksi – myös muunkielisten huomioimisesta muistuteltiin.

Forssan museossa ollaan tyytyväisiä siitä, että tekstiilin ammattilaiset ja innostuneet fanit ovat ottaneet tapahtuman omakseen: se takaa tapahtuman laadun jatkossakin. 

Museonjohtaja Kati Kivimäki kiittää apuvoimia: “Tapahtumapäivien onnistumisesta suuri kiitos kuuluu kaikille vapaaehtoisille sekä yrityksille, joiden tiloja saimme käyttää tapahtumassa. Tilojen valvonnassa ja tapahtuman toteutuksessa oli mukana 18 henkilöä, osa työntekijöitä ja suurin osa vapaaehtoisia. Ilman vapaaehtoisten apua olisimme olleet pulassa.” 

Tanja Härmän ja Outi Rämön koordinoima paikallisten taiteilijoiden ja tekijöiden pirteän anarkistinen Avantgarde F Show sekä Torikeskuksen näyteikkunaan Tanja Härmän ja Sari Kurkan toteuttama Skyltfönsterutställning olivat todella tervetullut osa kokonaisuutta – toivottavasti näille nähdään jatkoa!

Seuraava Forssa Textile Week järjestetään 21.-24.8.2025.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun