Peppi seikkailee Kirakan kesäteatterissa
Kirakka muuttuu tänä kesänä Huvikummuksi, kun Astrid Lindgrenin tuttu tarina nähdään Kirakassa. Nuori tyttö muuttaa yksin autiotaloon hevosensa ja apinaystävänsä kanssa. Kommelluksilta ei vältytä sirkuksessa, koulussa tai poliisinkaan kanssa. Onhan Peppi Pitkätossu maailman vahvin ja luultavasti rasavillein tyttö.
Peppi Pitkätossu jatkaa Kirakassa nähtyjen koko perheen näytelmien sarjaa. Aiempina vuosina Kirakassa on nähty Vaahteramäen Eemeli, Pekka Töpöhäntä, Röllien lakikirja ja Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi.
Ohjauksesta vastaa Lisamaria Markula. Peppi Pitkätossuna nähdään Saga Saarinen. Tommia ja Annikaa näyttelevät Eeli Hämäläinen ja Alisa Kärkkäinen. Näyttelijöitä on mukana yhteensä 13, joista nuorin on yhdeksän vuotta.
Luvassa on siis koko perheen näytelmä, jossa lapset pääsevät loistamaan.
– Pepin tekeminen on ollut jo pitkään haaveenani ja olen iloinen päästessäni toteuttamaan näytelmän juuri tämän porukan kanssa, ja olemme kaikki osallistuneet ideoillamme sen toteuttamiseen, kertoo Markula.
Musiikin sovituksesta vastaa Pasi Ketola. Puvustuksesta ja tarpeistosta vastaa Hannele Kivikoski, joka nähdään myös näytelmässä ensimmäisessä roolissaan.
– Idea näyttelijän roolin kokeilemiseen tuli ihan yllätyksenä ystävän juhlien improilukokeiluni jälkeen, kun minua pyydettiin Pepin puvustamisen, rekvisiittaamisen ja lavastuksen lisäksi muutamaan rooliinkin; nyt sitten olen Opettajaneiti, Rouva Mielonen sekä yksi merirosvoista, Kivikoski hymyilee.
Peppi Pitkätossu Kirakan kesäteatterissa 26.6.-14.7.2024
Teksti ja kuvat: Nelli Spännäri