Teuvo ja Paperitaivas maustettuna Gösta Sundqvistin musiikilla

Teatteri Trala tuottaa kesällä 2024 Marianne Tikkasen käsikirjoittaman musiikkinäytelmän Teuvo ja Paperitaivas. Näytelmä on Tralan toimesta esitetty talvella 2016 sisänäyttämöllä ja suuren suosion innoittamana näytelmä esitetään ensi kesänä Hiidensalmen ulkonäyttämöllä (Kuilukatu 4).

Teuvo ja Paperitaivas on hauska ja koskettava musiikkinäytelmä jonka tarina sijoittuu Hornankoskelle pienen paperitehdaskaupungin ympärille. Nyt tehdasta uhkaa lakkauttaminen. Toisille tehdas edustaa paperitaivasta, toisille tylsää elämää tehtaan varjossa.

 Näytelmän musiikki on Leevi and the Leavings –yhtyeen Gösta Sundqvistin tuotantoa. Näytelmän ohjaa pitkän linjan näyttelijä/ohjaaja Jussi Salminen ja esityksen nelihenkistä livebändiä luotsaa Tuukka Pakalén. 

Teatteri Trala on yli 30 vuotta Lohjalla toiminut harrastajateatteri joka pyrkii luomaan ja ylläpitämään kiinnostusta teatteritaiteen tekemiseen matalalla kynnyksellä. 

Ensi-ilta esitetään kesäkuun lopussa, ja esityskausi jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Produktio on suuren alkusuosion myötä myös optioinut lisäesityksiä elokuulle. Kannattaa siis olla nopea lippuvarausten kanssa!

Ensi-ilta la 29.6.2024 klo 15:00.  Katso kaikki esityspäivämäärät teatterin nettisivuilta. Liput Lippupisteeltä, ja kaikilta R-Kioskeilta kautta maan! Kuilukatu 4, Lohja. 

Esitykset: www.teatteritrala.fi.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun