Kaisloja, kiviä ja kuluneita kankaita
Someron Kivimakasiinin kesänäyttelynä on neljän eri alan taiteilijan yhteisnäyttely Kaisloja, kiviä ja kuluneita kankaita. Esillä on Marja-Leena Kajanderin kierrätetyillä tekstiileillä ryyditettyjä maalauksia ja Ritva Kokkola-Lemarchandin kaisla-aiheisia öljymaalauksia ja akvarelleja. Molemmilla on omat huoneet taiteensa esittämiseen.
Lisäksi molemmilla taiteilijoilla on ”vieraana” toisen alan taiteilija. Kajanderin taulujen kanssa esillä on Niko Saarisen puhuttelevia kiviveistoksia. Kokkola-Lemanchardin puolella on Nora Paakkasen henkilöhahmoista koostuva keramiikkateos.
Monipuolisuudessaan näyttely siis puhuttelee jokaista varmasti ainakin jonkun taiteilijan töiden kautta. Teokset myös tukevat mielenkiintoisesti toisiaan. Kivimakasiini on upea tila minkä tahansa taiteen esittelyyn, mutta erikoisen hienosti se sopii näiden taiteilijoiden töille.
– Olemme todella onnellisia, että saimme Kivimakasiinin taiteemme esittelyyn, toteavat Kajander ja Kokkola-Lemarchand kuin yhdestä suusta.
Marja-Leena Kajanderin töissä perinteiset materiaalit, jopa kierrätetty juuttikangas, ja abstrakti nykytaiteen kuvakieli muodostavat mielenkiintoisen yhdistelmän. Hän nimeää teoksensa silloiksi ja haluaa näin korostaa, miten tärkeää on niiden rakentaminen, eli erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen, meidän ajassamme onkaan. Sillan toisella puolen on aina uusia mahdollisuuksia. Vaikka töissä ei ole kuvattu oikeita siltoja, voi kuvitella näkevänsä jokaisen elämään kuuluvia erilaisia ja mutkitteleviakin teitä ja polkuja.
Niko Saarinen on monipuolinen kuvataiteilija. Kivimakasiinin kesänäyttelyyn hän tuo muutaman kiviveistoksen. Saarisen teoksissa aiheen keveys ja materiaalin kovuus ja raskaus muodostavat puhuttelevan kokonaisuuden. Kiviteokset ja Kajanderin karkeahkot tekstiiliteokset sopivat hienosti samaan saliin.
Ritva Kokkola-Lemarchand on rohkea värin käyttäjä ja maalaa anteeksipyytelemättä häntä inspiroivista aiheista. Taiteilija on tekniikoissaan monipuolinen ja taitaa niin tarkan jäljen herkemmissä töissään, kuin rouheammat pensselinvedot isoilla kankailla. Nyt esillä olevien puoliabstraktien töiden inspiraationa on luonto ja Hirsjärven kotirannan kaislat. Kokkola on Häntälä Arts -taiteilijakollektiivin jäsen.
Nora Paakkasta on kiehtonut alusta lähtien keramiikan kaikista eri valmistusmenetelmistä Raku-tekniikka.
– Näyttelyyn tulevaa Pientä kansaa tehdessäni sain moneen kertaan kokea Rakun yllätyksellisyyden. Teokset otetaan ulos uunista 1000 C° asteessa. Lämpöshokki on niin suuri, että ei aina ole varmaa säilyykö teos ehjänä. Iloitsin jokaisesta selviytyjästä. Tämä kansa on kokenut paljon, etsinyt totuutta ja löytänyt valon ja valistuksen.
Kivimakasiinin kesänäyttely Someron Kivimakasiinissa, osoitteessa Joensuuntie 22. Näyttely on avoinna 2.7. – 4.8. 2024, ti – pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16, ma suljettu. Näyttelyn työt ovat myytävinä, joten nyt on hyvä tilaisuus tehdä taidehankintoja. Näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy.