Suomen Kesäteatterin odotetut musikaalit lähestyvät: Rekkamies-musikaali yhdistää musiikin, draaman ja hurmaavat rivitanssit

Monilla suosituiksi ja vakiintuneiksi matkakohteiksi Suomen suvessa ovat muodostuneet maamme upeat kesäteatterit, jotka tarjoavat monipuolisia ja unohtumattomia kulttuurielämyksiä katsojilleen. Näitä ovat esimerkiksi Suomen Kesäteatterin kerta toisensa jälkeen menestyvät musikaalit Valkeakoskella ja Sappeessa, jotka ovat jo vuosia olleet Heikki Paavilaisen käsialaa niin käsikirjoitusten kuin ohjaustenkin osalta.

Elämänmakuinen seikkailu

Suomen Kesäteatteri tuo tänä kesänä Sappeen Kesäteatterin lavalle Pälkäneelle jotain ainutlaatuista. Sappeessa tullaan nimittäin näkemään ensi kesänä valloittava musikaali Rekkamies, joka kertoo mukaansatempaavan tarinan Matti Eskon elämästä.

Rekkamies-musikaali avaa katsojilleen näkymän Matti Eskonniemen elämään aina nuoruudesta menestykseen ja kaikkeen siltä väliltä. Luvassa on elämänmakuinen seikkailu tien päällä hersyvän hyvän huumorin kera. Tulemme näkemään jopa countrytanssia, sekä todellisia tarinoita viihteen maailmasta niin Toivo Kärjestä kuin Junnu Vainiostakin.

Varmasti yllätyksellisin ja odotetuin yksityiskohta koko esityksessä tulee olemaan laulaja Matti Eskon oma roolisuoritus. Läpi kesän jokaisessa esityksessä pääosaa tähdittää samettisella äänellään ja vangitsevalla olemuksellaan itse taiteilija Matti Esko, joka kuvailee ensi kesän tunnelmiaan näin:

− Ehdotus Rekkamies-musikaalista oli itselleni täysi yllätys, mutta erittäin positiivinen sellainen. Lähestyn kesää innolla ja todella odottavalla mielellä, sillä kyseessä on jotain aivan ennenkuulumatonta. Uskon, että kesästä tulee hauska.

Esityksessä tullaan tietysti Matti Eskon elämänkerran lisäksi kuulemaan hänen kaikki parhaat hittikappaleensa, kuten Huomenta Suomi, Rekkamies ja Lämmin, hellä ja pehmoinen. Lavalle nousee myös lahjakkaita näyttelijöitä ja tanssijoita kuten Joni Leponiemi, Jannastiina Hakala, Merja Koivula, Jani Rasimus, Olga Lepistö ja Pyry Joki. Jokaisessa näytöksessä tunnelmaa ylläpidetään uljaan livebändin säestyksellä.

Sappeen Kesäteatteri sijaitsee Pälkäneellä Sappee Resortin kupeessa uljaiden rinnemaisemien syleilyssä. Tunnelmallinen 530-paikkainen kesäteatteri on katettu niin katsomon kuin lavan osalta ja majoitus -sekä ravintolapalvelut ovat kävijöiden käytettävissä koko kesän ajan.

Suomen Kesäteatterin odotetut musikaalit lähestyvät: Rekkamies-musikaali yhdistää musiikin, draaman ja hurmaavat rivitanssit | Kulttuuri | Kotiseutulainen

Juice saapuu Valkeakoskelle — Lauri Mikkola tähdittää pääroolia yhdessä Mikko Huovialan kanssa

Heikki Paavilaisen käsikirjoittama ja ohjaama suurmusikaali Juice paljastaa ennenkuulumatonta mystiikkaa legendan taiteen takaa. Valkeakoskella kesäkuussa ensi-iltaan tuleva esitys ei ainoastaan kunnioita Juicen perintöä, vaan avaa täysin uusia näkökulmia hänen musiikkinsa ja elämänsä syvyyksiin. Musikaalissa tullaan siis syventymään ensimmäistä kertaa teemoihin, jotka ovat Juice Leskisen taiteen perusta; lapsuuden ja nuoruuden käännekohtiin. 
−  Kun mietin, kuka ihminen on vaikuttanut elämääni musiikin tekemisellä kaikkein eniten, niin vastaus on ehdottomasti Juice. Hänen musiikkinsa on puhutellut minua jo omasta teini-iästä saakka, jolloin Juicen maailma suorastaan tarttui itseeni, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Heikki Paavilainen.

Musikaalissa kuullaan paljon Juicen kuunnelluimpia hittejä, kuten Syksyn Sävel, Viidestoista yö ja Kaksoiselämää. Tunnetuimpien kappaleiden lisäksi saamme kuulla myös yllättäviä valintoja Juicen lukuisten sanoitusten joukosta.

Taiteilijan elämää

− Haluan tarkastella Juicen matkaa keikkaelämän ulkopuolelta. Musikaalissa tullaan perehtymään siihen, mitä kaikkea taiteilijan elämä piti sisällään ja minkälaisia ihmisiä Juice tapasi matkansa varrella. 

Koska musikaali kuljettaa katsojansa läpi usean aikakauden, nähdään jokaisessa esityksessä myös Juicen hahmolle näyttelijöitä kaksin kappalein. Valloittavalla äänellä ja lavakarismalla varustettu, sekä useista tv- ja teatteriproduktioista tuttu Lauri Mikkola avaa pelin esittämällä nuorta Juicea musikaalin alkupuolella. Juicen myöhempää elämänvaihetta tulee ilmentämään Mikko Huoviala, joka keräsi ilmiömäisellä roolisuorituksellaan ansaittua ylistystä Juicena jo viime kesänä Sappeen Kesäteatterissa.
− Hyppään Juicen saappaisiin erittäin odottavaisin mielin ja suurella kunnialla. Hän oli hahmona todella mielenkiintoinen ja värikäs persoona: Juice oli herkkä, haavoittuvainen, viisas ja sanavalmis taiteilija, joka ei paljoa muiden mielipiteistä piitannut. Tässä on siis monenlaisia eväitä lähteä työstämään roolia. Ja tottakai Juicen tuotantoa on upeaa päästä esittämään, sanoo Lauri Mikkola.

Tuttuja kasvoja

Lavalla nähdään myös Suomen Kesäteatterin aiemmista musikaaleista tuttuja nimiä, kuten Natalil Lintala, Heidi Kirves, Leea Lepistö ja Harri Penttilä. Uusia lahjakkuuksia näyttelijöissä edustavat puolestaan Maria Rantalankila ja Oskari Penttilä. Musikaalin mukaansatempaavat rocksoundit kaikissa esityksissä takaa ammattitaitoinen livebändi.

− Työskentely Heikki Paavilaisen ohjauksessa on aina yhtä mielekästä. Hänellä on taito luoda työryhmän keskelle luottavainen ja positiivinen ilmapiiri. Tämän tärkeys korostuu kesäteatterissa, jossa uusi porukka lyödään yhteen ja nopealla aikataululla harjoitellaan teos näytäntökuntoon. Herkkä kaveri kun olen, niin annan tälle luottamusta ja luovuutta ruokkivalle työskentelytavalle erityisen paljon arvoa, toteaa Lauri Mikkola.

Valkeakosken Apianniemessä sijaitsevan 850-paikkaisen katetun ammattikesäteatterin kehutut musiikkinäytelmät ja tunnelmallinen järvimaisema ovat nostaneet Valkeakosken yhdeksi teatterimatkojen kestosuosikiksi. Vuonna 2021 katsomo sai myös uudistetut selkänojalliset istuimet. Vuosien varrella esitykset ovat tuoneet lavalle Suomen estraditaiteen kirkkaimpia tähtiä ja antaneet unohtumattomia teatterikokemuksia jo lähes 300 000 katsojalle.

Lisätietoja ja näytöspäivät www.suomenkesateatteri.fi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun