Finlayson Forssassa – kuosien kotiinpaluu

Teollisesti tuotetun painokankaan valmistus Suomessa alkoi, kun Forssa Oy perusti kutomonsa yhteyteen kangaspainon vuonna 1861. Myöhemmin (1934) yhtiö fuusioitui tamperelaisen Finlaysonin kanssa ja kankaantuotanto jatkui osana sitä.  

Teollisesti tuotetun painokankaan valmistus Suomessa alkoi, kun Forssa Oy perusti kutomonsa yhteyteen kangaspainon vuonna 1861. Myöhemmin (1934) yhtiö fuusioitui tamperelaisen Finlaysonin kanssa ja kankaantuotanto jatkui osana sitä.  

Finlaysonin painokankaat syntyivät Forssan tehtaan suunnittelijoiden ja kangaspainon ammattilaisten osaamisen avulla. Forssasta kankaat lähtivät maailmalle, niillä kaunistettiin lukuisia koteja ja ne myös pukivat kansakuntaa, kun valmisvaatetehtaat ompelivat forssalaiskankaista paitoja, mekkoja, housuja ja muita vaatekappaleita.  

Nyt nämä menneiden vuosikymmenien kuosit on, tavallaan, koottu maailmalta kotiin. Forssassa tuotettujen ja suunniteltujen painokankaiden näytepaloja, luonnoksia ja muuta tuotantoon liittyvää materiaalia säilytetään Forssan museon Kuosikeskuksessa. Aineisto muodostaa ainutlaatuisen teollisen tekstiilin kokoelman, joka avaa katseen menneiden vuosikymmenten kauniiseen ja käytännölliseen. 

Finlayson Forssassa – Kuosien kotiinpaluu koostuu Forssan museon tekstiilikokoelmista kuratoidusta kokonaisuudesta, joka kiersi Japania osana Finlayson 200 -näyttelyä vuosien 2021–2023 ajan.  Näyttelyssä esillä olevien kuosien suunnittelijat ja tekstiilitaiteilijat olivat joko työsuhteessa Forssan kutomolla sijainneeseen Finlaysonin painokangasateljeeseen tai työskentelivät freelancereina. Kuosit painettiin ateljeen viereisessä kangaspainossa. 

Tervetuloa nauttimaan maata ja maailmaa valloittaneista kuoseista niiden synnyinseudulla, Forssassa.  

Finlayson Forssassa – kuosien kotiinpaluu 3.8.–28.9. 2023 näyttelytila Vinkkelissä, Forssan kaupunginkirjastossa. 

Lisätietoja: https://www.forssa.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/kulttuuri/nayttelytila-vinkkeli/

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun