Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

GoodGrief – viimeisen kerran

Tunnelma oli korkealla, kun Karrinpuomissa soitti Ypäjältä maailmalle lähtenyt GoodGrief, ”Ypäjän Beatles”. Keikka oli paitsi levynjulkaisukeikka bändin toiselle sinkkulevylle Please, Mr. Postman/Twist and Shout, samalla myös päätösesiintyminen GoodGriefin 47 vuotta kestäneelle uralle.

GoodGrief´n muistavat parhaiten nuoruuttaan 70-luvun lopun ja 80-luvun puolenvälin tienoilla eläneet. Aikakausi oli bändin kulta-aikaa, jolloin ympäristön keikkapaikat tulivat GoodGriefille tutuiksi. Bändi sai levytyssopimuksen vuonna 1982 ja julkaisi tämän myötä yhden sinkun ja progressiivisempaa tyyliä edustaneen LP-levyn. Eräs GoodGriefin huippuhetkistä oli vuonna 1979, jolloin bändi esiintyi Popedan lämppärinä Humppilan seuraintalolla. Vuonna 2009 veresteltiin muistoja esiintymällä Ypäjän Yössä.

GoodGrief sai syntynsä, kun Olli Laakio kiinnostui musiikista ja innosti ystäviänsä mukaan.  Bändi koostui Laakion ohella muista Ypäjällä kasvaneista, tuolloin 15-vuotiaista, kaveruksista nimeltään Arto Mäkinen, Marko Vainio ja Markku Nissilä. Lisäksi miksausmiehenä mukana hääräsi Kanniston Heikki. Musiikin diggailu ja tekeminen vei mennessään. Vaikka kolme bändin jäsenistä lähti Turkuun opiskelemaan ja yksi Helsinkiin, soitti GoodGrief tyylinsä mukaista musiikkia paljon vielä opiskelijabileissä miesten ollessa hieman yli parikymppisiä. Vaikka soittotouhut jäivät, perustivat bändin jäsenet sittemmin yhteisyrityksenä radiomainostoimiston, joka parhaimmillaan teki 1000 mainosta vuodessa.

GoodGrief – viimeisen kerran | Kulttuuri | Kotiseutulainen

Arto Mäkinen kertoi tunnelmista levynjulkaisukeikan alla. 

− Totta mooses esiintyminen jännittää, kun edellisestä kerrasta on 13 vuotta aikaa. Meistä vain rumpali Vainion Marko soittaa vakituiseen, muut hyvin harvoin ja vain omaksi ilokseen.  

Mäkinen heittää ainakin kotiväen uhanneen tulla keikalle, mutta salainen toive on, että Karrinpuomiin ilmestyisi kuitenkin enemmän kuin kaksi ihmistä. Salainen toive toteutui!

GoodGriefin esiintymisen idean takana on BigDaddy & Rockin’ Combo -yhtyeen Jyrki Koenkytö, joka on Arton sisarenpoika. Arto Mäkinen kertoo Jyrki Koenkydön olleen jo 8-vuotiaana GoodGriefin 15-kesäisten jätkien fani, koska Koenkydöstä oli hienoa touhua soittaa rockia. Keikalla BigDaddy esiintyy GoodGriefin kanssa Beatles-coverissa Please, Mr. Postman. Keikka on myös symbolinen kapulan luovutus GoodGriefiltä BigDaddy & Rockin’ Combolle.

Karrinpuomissa oli hyvää menoa hyvän musiikin tahdittamana. Keikalla soitettiin kaikkien tuntemia biisejä mm. Leevi and theLeavingsiltä, Juice Leskiseltä, Hurriganesilta ja tietenkin Beatlesiltä. 

– GoodGrief aloitti keikan omalla setillään, viimeisenä soitettiin duettokappale BigDaddyn kanssa. Loppuillan otti haltuun yksin Koenkydön bändi. 

– Karrinpuomi on mahtava keikkapaikka. Se todellakin kelpaa meille, kun se on kelvannut Agentseille ja Pandorallekin. Ja hei, soitin Ypäjän Pelimannien kanssa jo Karrinpuomin avajaisissa, kuittaa Mäkinen haastattelun.

Teksti: AM

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun