Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

”Osa Mua” Vinkkelissä

Sanna Paalu-Larkon esikoisnäyttely ”Osa Mua” on nähtävissä Forssan kirjaston näyttelytila Vinkkelissä 7.6 alkaen. Näyttelyssä on akryylimaalauksia sekä muutamia valokuvia.

− Näyttelyni työt saivat alkunsa sairastuessani kilpirauhasen syöpään viime vuonna. Olen taiteen ja erityisesti maalaamisen kautta saanut voimaa parantua sekä ilmaista tunteita ja ajatuksia, joihin ei aina löydy sanoja, kertoo Sanna Paalu-Larko.

Näyttely on viesti kaikille taiteen terapeuttisesta vaikutuksesta.

 − Työt ovat tunnetöitä, jotka syntyvät ilman tarkempia suunnitelmia. Maalaaminen on toiminut itselleni terapeuttisena kanavana, jonka kautta pystyn ilmaisemaan itseäni, mutta toisaalta myös tekeminen vie mukanaan ja saa unohtamaan kaiken ympärillä olevan hetkeksi.
Sanna Paalu-Larko työskentelee sosionomina mielenterveystyössä ja käyttää kuvallisia menetelmiä myös asiakkaidensa kanssa. 

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun