Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Visuaalista rukousta ja pohdintaa olemassaolon mysteereistä

Oululainen Ilona Kivijärvi on monialainen kuvataiteilija. Hänen palettinsa on valikoitunut ja erityinen. Tämän voi nähdä taiteilijan tuotannosta eri tavoin; performansseista, veistoksista, installaatioista ja muista yksittäisistä / sarjallisista teoksista.

Hänen mukaansa taide itsessään on kuin visuaalista rukousta ja pohdintaa olemassaolon mysteereistä. Perinteinen jaottelu ja taiteen lokerointi materiaalien, tai tekniikoiden mukaan on hänestä epäkiinnostavaa.

Mahdollisimman ekologinen jalanjälki, teosten uudelleen arviointi ja kestävyys ajan hampaissa on Kivijärven työn keskiössä. Taiteilija kokee olevansa kuin silmukka kudelmassa taiteen tekijöiden pitkässä ja vaiheikkaassa tarinassa.

Taiteilijan tehtävä on tehdä havaintoja, haastaa itsensä kohtaamaan ja laajentamaan ihmisyyttä taiteen keinoin.

Juuri nyt maailman tilannetta ei voi väistää. Se tuntuu tulevan päälle kuin hyökyaalto. Ilona Kivijärven maailmasta käsin se aalto ei saa peittää kauneutta, elämää, toivoa, vapautta, iloa ja kevättä alleen. Energiset teokset väreineen kohtaavat Forssan museossa menneiden aikojen seinien inspiroivan rosoisuuden, tilan ja tunnelman.

llona Kivijärvi: Tässä tilassa
Forssan museon Galleria Moletissa 29.3.-24.4.2022

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun