Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Taiteellista ympäristö- aktivismia
Markku Haanpää asuu ja työskentelee Loimaalla, työmetodeinaan mm. maalaus, installaatio, taidegrafiikka ja kuvanveisto. Usein hän yhdistää eri medioita ja valitsee tekniikat tilan ja teeman mukaisesti. Luonnollisuus on tärkeä osa hänen taiteellista prosessiaan, niin maaliaineen tapahtumina kuin aihepiirissäkin. Mukana on myös primitiivisyys ja jokin ikiaikainen solumuistiin takertunut rituaali, joka ilmentyy esimerkiksi tulenlieskoina tai pölyävänä savimaana.
Luonnon kunnioitus ja suojelu on ollut hänelle tärkeää jo lapsena, ja taiteilijan elämä onkin muokkautunut sen mukaisesti. Hänen taiteellisen työskentelynsä tulos voi olla vaikkapa suojeltu metsäalue. Koska elämme suuren muutoksen aikaa, on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan, hän toteaa. Työskentelyssään hän pohtii taiteensa hiilijalanjälkeä ja on etsinyt keinoja pienentää sitä merkittävästi, harjoittaen omaa ”taiteellista ympäristöaktivismiaan”. Hän tuo teoksissaan esille rehellisesti sen, miten toimii taiteellisessa prosessissaan, eikä yritä peitellä ihmisyytensä tuomia vaikutuksia teoksissaan. Esimerkiksi ryhtymällä maalaamaan tai polttaessaan tulella veistosta, hän väistämättä tekee hiilijalanjäljen.
Haanpää ajattelee aikamme tarvitsevan aktivismia: rakentavasti, luovasti ja lain puitteissa toteutettuna. Yhtenä mahdollisuutena hän pitää ympäristöveroa, jonka jokainen voi itse itselleen asettaa. Haanpää on mm. hankkinut oman suojellun metsän sijoittamalla ”Kasvio”-teoskokonaisuuden tuoton 100 %:sti metsänhankintaan. Hän toivoo ihmisten tekevän hyvää yhteisen tulevaisuutemme eteen, vaikka ”päättävät tahot” toimisivatkin juuri toisin. Hänen mielestään jokainen yksilö voi vaikuttaa teoillaan ja valinnoillaan. Toisinajattelijoita ja -tekijöitä tarvitaan maassa, missä ylikansalliset kaivosyhtiöt varailevat maa-alueita holtittomasti ja kyseenalaisella tavalla.
KALVO – Markku Häänpään näyttely Loimaan taidemuseossa 9.2.2022 alkae. Kuvassa PAINO, valokuva, 2022.