Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Galleria Moletissa Tatsuo Hoshika: Hetki
Näyttely HETKI tuo nähtäville 1.-27.2.2022 taiteilijan talviaiheisia maalauksia, joissa tanssivat talvisten maisemin valot ja varjot.
− Valon ja varjon havainnointi on minulle todella tärkeää. Erityisesti silloin, kun maa on valkoisen lumen peittämä, silmäni lepää sen koskemattomassa kauneudessa. Tuo hetki kutsuu pysähtymään ja olemaan vain läsnä, koska se on niin ainutkertainen – kuten lempivirteni Lina Sandellin Päivä vain ja hetki kerrallansa myös muistuttaa.
Lumen valo ja varjo on ollut Suomeen tultuani elämässäni ja maalauksissani merkittävä ja kiehtova aihe.
Tutkin talvisen maiseman muuttuvia hetkiä löytäen sen valkoisesta puhtaasta kauneudesta uusia näkökulmia. Nämä hetket saavat minut ihaillen huokaamaan Luojan käden jälkeä, kertoo Tatsuo Hoshika.
Tatsuo Hoshika on Japanista syntyjään oleva kuvataiteilija. Hän on asunut sekä työskennellyt Suomessa vuodesta 1986 lähtien ja asuu nykyisin Vampulassa.
Helmikuussa 2022 Forssan museon Galleria Moletissa nähtävä yksityisnäyttely on taiteilijan ensimmäinen Forssassa.