Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Jostain syystä – muistettuja teoksiani
Kiitokset Taike ja kaikki, jotka muistavat jotain. Aina joskus joku mainitsee jonkin teokseni, vaikkei se ole ollut näkyvillä aikoihin. Erikseen kysyessä yllättävän moni muistaa jotain. Aluksi mieleen tulee viimeksi esillä ollutta.
Pienen tauon jälkeen jatkona on ”jostain kumman syystä muistan, kun joskus”. Näistä osan olen itse unohtanut. Jotkut työt miltei kuin elävät omaa elämäänsä. Ehkä vielä joskus on mahdollista näyttää muille oman muistinsa väläykset. Konkreetti teos ei yleensä näytä samalta. Muistissa tapahtuu muutenkin yhtä tai toista.
Kun otan jotain esiin tauon jälkeen, sen näkee hetken kuin ulkopuolinen. Kaikki karheus, jonka yli on tottunut katsomaan, nousee hetkeksi etualalle. Pian sulkeutuvat mahdolliset polut, jotka ovat jääneet puoliksi auki. Aavesärkevät aikeet näkyvät myös pienissä töissä, joita syntyy ohessa.
Olen projekteina käyttänyt loppuun liian hienoja vihkoja, kyniä tai värejä, joita ei osaa tai malta käyttää. Näitä kuin ilmaantuisi salavihkaa. Viimeksi pyrin käyttämään materiaaleja, jotka tuntuvat vierailta. Löysinkin uudella tapaa mm. värikynät, joita olen inhonnut aina.
Tämäntyyppisestä piilotuotannosta olen pyytänyt muita poimimaan suosikkejaan.
Tämä on ensimmäinen näyttelyni Forssassa ja ensimmäinen tämäntyyppinen. Käytännössä esillä voi olla ilmapalloihin tehtyjä piirustuksia, akvarelleja, puupiirrosta, nypläystä, stencilgraffitia tai akryylimaalauksia. Saa nähdä.
Minna Soraluoma, Galleria Moletti, Forssan museo 17.11.-5.12.2021.