Kitaristilegenda Frank Gambale tähdittää syksyn SaloJazz Festivalia 25.-27.9.2025
Kodikkaan tunnelman ja korkeatasoisen ohjelman omaava SaloJazz Festival järjestetään syyskuun lopussa, markkinaviikonloppuna, jo neljännentoista kerran. Festivaalin perjantai on omistettu kansainvälisille vieraille. Ruotsalainen veljesnelikko Agnas Bros. on valloittanut Eurooppaa omalla tyylillään, joka perustuu veljesten lähes telepaattiseen vuorovaikutukseen, improvisaatioon ja sävellykseen.

Festivaalin pääesiintyjänä kuultava Frank Gambale All Star Group aloittaa Euroopan kiertueensa Salosta. Grammy-palkittu kitaravirtuoosi Frank Gambale on kuulunut maailman johtavien jazz- ja fuusiokitaristien joukkoon jo 80-luvun alusta lähtien. Gambale tunnetaan myös kitaransoiton kehittäjänä ja opettajana.
Lauantai alkaa kahdella ilmaiskonsertilla, joista ensimmäisessä Salon kirjastossa esiintyy Siina Suutarinen Trio. Suomalaisen jazzin nuori lupaus, laulaja ja säveltäjä Siina Suutarinen tuo musiikkikentälle oman soundinsa tyylillä, joka on saanut vaikutteita mm. jazzista ja soulista. Musinessa lauantaina esiintyvät yhtyesoiton työpajoihin osallistuneet salolaiset nuoret muusikot. Syyskuun alun viikonloppuina järjestettävät työpajat ovat ilmaisia ja suunnattu 13–18-vuotiaille musiikin harrastajille.
Festivaalilauantaina tapahtuma palaa myös taidemuseo Veturitalliin, jossa kontrabasisti Ahti Lassila tarjoaa monitaiteisen kokemuksen, jossa näyttelyn teokset ja akustisen kontrabasson äänimaailma sulautuvat yhteen. Lassila kulkee näyttelytilassa kontrabassonsa kanssa pysähtyen soittamaan ja improvisoimaan musiikkia eri teosten äärellä.
Seurakuntatalon konsertissa esiintyvä laulaja-pianisti Helmi Antila, joka palkittiin Suomen Jazzliiton myöntämällä Taimi-palkinnolla nuorena jazzlupauksena marraskuussa 2024. Antilan luotsaama Helmi Antila Quartet koostuu nuoren polven lahjakkaista muusikoista.

Musinessa esiintyvä Kannaste4-kokoonpano on Saksofonisti Jussi Kannasteen tuore yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa Out of Self and Into Others huhtikuussa 2025. Kvartetin basistina toimii ruotsalainen Petter Eldh, joka lukeutuu Euroopan arvostetuimpiin uuden polven tekijöihin.
Tapahtuman päätöskonsertissa salolaisista huippumuusikoista koostuvan SaloJazz House Bandin solistina toimii kansainvälistä huomiota saanut laulaja-pianisti Maja Mannila.

Jazzmusiikkiin kuuluu oleellisena osana jazzjamien perinne. Festivaalin torstai- ja perjantai-iltojen konserttien jälkeen lava on avoin yhteissoitolle ja yllätyksille. Jami-isäntänä toimii salolainen pianisti Toni Mäkinen.



