Laulujensasympaattinen tulkitsija
Suomalaisen kevyen musiikin historiaan Reino Helismaan ja Pertti Reposen tavoin on jäänyt äärimmäisen tuottelias Juha ”Junnu” ”Watt” Vainio (1938–1990).
Somerolainen filosofian tohtori Eija Komu luonnehtii kansakoulunopettajaksi kouluttautunutta Vainiota riimityksissään tarkaksi sanoittajaksi, monipuoliseksi säveltäjäksi ja vähäeleisen sympaattiseksi laulujensa tulkitsijaksi. Vainion rallit olivat usein satiirisia, ajan ilmiöitä tutkailevia kannanottoja.
– Aiheina saattoivat olla 1960-luvun halvat etelänmatkat, Lapissa rymyävät turistit tai Dingon supersuosio. Lukuisissa alkoholia käsittelevissä lauluissa ei ihannoida juomista, vaan laulut ovat näennäisestä rempseydestään huolimatta sävyltään varoittavia kuten Kauhea Kankkunen tai Panaman konsuli, Komu kertoo.
Penny Lanesta Rööperiksi
Junnu Vainion sielunmaisemana pysyi aina lapsuus- ja nuoruusvuosien Kotka. Seikkailunhohtoisen satamakaupungin merkkihenkilöt jatkoivat elämäänsä lauluissa.
Käännöksiinsä Vainio pystyi tuomaan sujuvasti ja elävästi paikallisväriä. Esimerkiksi Penny Lane muuntui Helsingin Punavuoreksi eli Rööperiksi.
– Perikansallinen haikeus ja nostalgia ovat läsnä Vainion rakastetuimmissa laulelmissa kuten Kotkan poikii ilman siipii, Albatrossi ja saimaannorpan ja yksinäisen vanhanpojan kohtalon rinnastava Vanhoja poikia viiksekkäitä.
Koko Suomi sössötti
Kansakoulunopettajaksi kouluttautunutta Junnu Vainiota Eija Komu kuvaa sähäkäksi ja rautaiseksi ammattilaiseksi ja tarinankertojaksi. Vainio oli musikaalista sukua äitinsä puolelta. Vanhemmat veivät poikansa jo varhain pianotunneille.
– Lapsuudesta alkaen Vainion elämän varjopuolena oli se, että hän oli ns. sininen lapsi eli hänellä oli sydämessä reikä. Arvo Ylppö teki diagnoosin, ja 11-vuotiaana Vainiolle tehtiin sydänoperaatio, Komu kertoo.
Kaksivuotisen opettajakorkeakoulun käynyt Vainio opetti Myllykosken Yläpään kansakoulussa. Oppilaille hän oli Junnu.
– Hän ei heti antanut arvosanaa kokeista, vaan antoi mahdollisuuden tehdä korjauksia. Hänellä oli myös tapana pummata oppilailta tupakkaa. Myöhemmin hän opetti Helsingin Vartiokylässä.
Sä kuulut päivään jokaiseen
Vainio esiintyi 60-luvulla toisinaan Pertti Metsärinteen jazztaustaisessa yhtyeessä. Vuonna 1964 Vainio sanoitti kappaleen Voi jos saisin nastahampaan takaisin, ja sitten sössötti koko Suomi. Eino Grönin tulkitsema Sä kuulut päivään jokaiseen tunnettiin muusikkopiireissä ”Alkon tangona”.
– Alkoholismi oli hänen sanoituksissaan ensin hilpeää, sitten tragedia, josta kertoo esimerkiksi niin ikään 60-luvun biisi Kauhea kankkunen. Raitistumisen myötä laulut tulivat syvämietteisemmiksi.
Junnu Vainio raitistui 6.1.1976.
Syvämietteistä
Kuten myöhemmin esimerkiksi Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeen juomalauluista myös Vainion rymylauluista hilpeys alkoi olla kaukana, ja tuotanto kääntyi syvämietteisemmäksi.
Vainio oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisen puolisonsa Taina Kaukosen kanssa hän sai neljä lasta, joista Ilkka Vainio seurasi isänsä jalanjälkiä. Liitto kesti 19 vuotta, kunnes Kaukonen sai tarpeekseen miehensä ryyppäämisestä. Pirkko Heikkalan kanssa Vainio avioitui vuonna 1981. Kuollessaan vaimonsa syliin, Vainio oli todennut, ettei pidä hermostua.
Junnu Vainio on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalle.
Teksti Leena Ruskeeniemi
