Salomen valinta syyskuussa Forssan Teatterin Pikku-Spotissa

Forssan Teatterin kellarinäyttämöllä eli Pikku-Spotissa saa 20.9. ensi-iltansa tammelalaisen Piia Syrjäahon kirjoittama Salomen valinta. Näytelmän ohjaa Marja Vuori ja pääroolissa nähdään Sonja Priimägi. Näytelmä on osa Forssan Teatterin 45-vuotisjuhlaa.

− Vuoden ohjelmisto eli neljä erilaista näytelmää on harrastajateatterille kunnianhimoinen ponnistus. Haluamme juhlavuoden kunniaksi tarjota monipuolisen kattauksen ja keskittyä kotimaisiin, uusiin teksteihin, kertoo teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Aronen. Salomen valinta on jo toinen vuoden kantaesityksistä. Valintaa siivitti paitsi tekstin tuoreus, myös sen paikallisuus.

− Jos on mahdollista tuoda lavalle lähiosaamista myös tekstin osalta, niin miksipä ei, sanoo Aronen.

Näytelmä kertoo Salomesta, joka pyörittää melko erikoista osto- ja myyntiliikettä, myynnissä nimittäin on makaaberi valikoima päitä.

− Kukapa ei olisi joskus haaveillut mahdollisuudesta saada vaihtaa päänsä uuteen, huokaisee tekstin kirjoittanut Piia Syrjäaho.

Näytelmä on komedia, mutta se ei sisällä kepeää hassuttelua vaan ennemminkin teattereissa harvemmin nähtyä mustaa huumoria.

− Koko lähestymistapa on absurdi. Onko mahdollista vertailla, kenen huolet ovat vähäisempiä kuin toisen? Toisaalta ajattelin, että ongelmista ja niiden ratkaisuista olisi tärkeää kirjoittaa. Ehkä siksikin otin käyttöön myös komedian keinot, Syrjäaho jatkaa.

Salomen valinnan idea syntyi, kun Syrjäaho opiskeli kirjallisuusterapiaohjaajaksi.

− Jo opintojen alussa meille esiteltiin terapia-nimen alla tapahtuvaa kaikenkirjavaa toimintaa. Vaikuttaisi siltä, että terapiapuheella maton alle lakaistaan todelliset ongelmat tai ainakin kadotetaan kokonaiskuva. Salomen puodin asiakkaatkin ovat valmiita mihin vain, kunhan selviytyvät itse.

Esityspaikka Pikku-Spotti on Syrjäahon mukaan täydellinen tämänkaltaisten näytelmien esittämiselle. Katsoja pääseekin istumaan keskelle Salomen osto- ja myyntiliikettä.

− Pikku-Spotti on ihanan intiimi ja tunnelmallinen tila. Siellä on mahdollisuus esittää jotakin vähän erilaista, ja myös tällaisia noin tunnin kestäviä tiiviitä näytelmiä, jotka sopivat myös vasta teatteriin tutustuville katsojille. Katsomosta käsin voi sitten etsiä itselle sopivaa päätä Salomen valikoimasta, Syrjäaho naurahtaa ja vakavoituu taas pohtiessaan näyttämötilan mahdollisuuksia.

− Kaikkea ei ole mahdollista saada. Tila ei valitettavasti sovellu liikuntaesteisille. Ihan niin kuin täydellistä päätäkään ei ole. Salomekaan tosin ei itse valinnut puotinsa sijaintia. Miten hän sen sai, sekin selviää näytelmästä, vinkkaa Syrjäaho.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun