Piippu Bluesissa juurevia tunteitaja hyvän fiiliksen biletystä

Forssan Kehräämön historiallinen ja tunnelmallinen miljöö muuttuu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna jälleen syvien tunteiden musiikin keitaaksi, kun Piippu Blues & Party valtaa Piippuaukion. Luvassa on kahden päivän annos bluesin juurevaa sykettä, svengaavia sävyjä ja hyvää fiilistä.

Tapahtumaa järjestävän Piipputerassin ravintoloitsija Tomi Tervomaa odottaa elokuuta innolla.

– Piippu Blues & Party on omanlaisensa tapahtuma, toista tällaista ei seudulla ole. Haluamme tarjota kokonaisuuden, jossa yhdistyvät musiikki, tunnelma, hyvä ruoka ja juoma. Blues on myös erittäin lähellä minun omaa sydäntäni, Tervomaa kertoo.

Kehräämön piippuaukio on tapahtumalle kuin luotu. Vanhat tehdasrakennukset rajaavat luonnollisesti alueen, luoden intiimin mutta samalla aidon festaritunnelman. Alueelle pystytetään kaksi suurta asiakastelttaa ja erillinen anniskeluteltta. Bändeille on näyttävä esiintymislava. 

Perjantaina tunnelman taivaisiin

Tapahtuma starttaa perjantaina rytmikkäällä yhdistelmällä bluesia ja bilemeininkiä. Illan avaa Root Treatment, kokeneiden muusikoiden muodostama bluesrock-kokoonpano, joka tarjoilee rouheita kitarasoundeja, syvää groovea ja tunteikasta tulkintaa. 

Illan huipentaa Vaihde, joka nimensä mukaisesti pistää vaihteen silmään ja tanssittaa yleisöä vauhdikkaalla bilemusiikilla. 

– Perjantaina lähdetään liikkeelle rennolla fiiliksellä ja hyvällä meiningillä. Musiikkia moneen makuun ja ennen kaikkea – hauskaa saa ja pitää olla!

Lauantai pyhitetty bluesin ystäville

Lauantaina tapahtuma sukeltaa syvemmälle bluesin ytimeen, kun lavalle nousee kaksi alan arvostettua kokoonpanoa, jotka vetävät tosidiggarit takuulla puoleensa.

Lena & Slide Brothers on suomalaisen bluesin kirkkaimpia nimiä. Laulaja Lena Lindroos tunnetaan sielukkaasta äänestään ja vahvasta lavakarismastaan, jota tukee Slide Brothersin huippumuusikot. Yhdessä he luovat svengaavan ja syvän blueskokemuksen, jossa kuuluu rakkaus genreen ja sen perinteisiin.

Dr. Helander & Third Ward kuuluu alan suomalaiseen aateliin. Dr. Helander eli Ilkka Helander itse on yksi kaikkien aikojen karismaattisimpia suomalaisia bluesartisteja, jonka karhea ääni, järeä olemus ja bluesin ytimeen poraava kitarointi vakuuttavat myös maamme rajojen ulkopuolella.

– Lauantaina keskitytään tosissaan siihen, mistä tapahtumassa on kyse eli bluesiin. Esiintyjät tuovat tapahtumaan kansainvälistä tasoa ja syvyyttä. Tämä on se hetki, jolloin tunnet musiikin koko kehossa, Tervomaa sanoo.

Liput myynnissä osoitteessa piipputerassi.fi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun