Dingolle riittää kysyntää: Sukupolvi toisensa jälkeen löytää Dingon
Dingon keikkakesä on Pertti Neumannin mukaan tiivis. Oikeastaan koko loppuvuoden kalenteri on tiivis. Kysyntää riittää. Dingosta pääsee nauttimaan vaikka Esakalliolla, Somerolla, 13.6. Pertti Neumann onnittelee Esakalliota ylläpitävää tahoa ja talkoolaisia – pitkä historia, 60 vuotta, on hieno suoritus!
Esakalliolla Dingo on käynyt ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla. Miltä yleisö näyttää nyt?
− Uskon, että se on vahvasti Levoton tuhkimo -elokuvan vaikutusta, että selkeästi ja merkittävästi yleisö on laajentunut, siis nuoret ovat mukana. Kaiketi elokuvassa ja meidän musiikissa on elementtejä, jotka puhuttelevat myös tämän päivän nuorisoa.
Neumann pohtii, ettei elokuva ollutkaan mikään nostalgiatrippi menneeseen. Toki nykyiset viestintävälineet ja some saavat osansa – äänensävystä päätellen eivät aina pelkästään hyvällä, mutta palataan siihen myöhemmin.
Lähetyssaarnaaja löytää Autiotalon
Toivotuimmat kappaleet ovat kuitenkin edelleen Autiotalo, Sinä ja minä, Levoton tuhkimo ja niin edelleen.
− Mutta kyllä siellä mukaan tulee tuoreempaakin, esimerkiksi Lähetyssaarnaaja, Neumann miettii ja keskustelu kääntyy uuteen ja tulevaan tuotantoon.
−Kyllä uutta tulee, mutta en sano koska.
Luomista, ei suoritusta
Neumannilla on ihan oma tyylinsä ja tapansa luomisessa. Hän uskoo, että kappaleet syntyvät hänessä jossain, ja tulevat ulos, kun aika on. Hän ei nauhoita, vaan jos hän ei muista mitä sävelsi ja sanoitti kahden päivän päästä, kipale joutaa roskiin. Tai jos laulun tekemisessä menee enemmän kuin pari tuntia, roskiin.
−Joskus kuulin, että Abban pojilla oli sama tapa. Laulu tulee ulos nopeasti ja löytää muotonsa, tai sitten ei. Ei siinä hinkkaaminen sitten auta, silloin se olisi vain suoritus, ei luomista.
Näin syntyy Neumannin vahva käsiala, oma ääni, joka kuuluu jokaisessa kappaleessa.
− En ole mikään pöytälaatikkorunoilija. En tiedä mikä on se impulssi, joka prosessin laukaisee,
Parhaimmillaan hän on luomisen kuplassa useamman päivän ja lopputuloksena voi olla vaikka kymmenen uutta biisiä.
− On sen jälkeen hetken aikaa tyhjä olo. Eikä sitä osaa sanoa, että mistä ne kaikki tuli, jotenkin ne valmistui.
Sitten kaikki alkaa vähitellen alusta.
Keikkailu ottaa ja antaa
Pertti Neumann on yli kuusikymppinen mies. Mistä voimat, miten hän hoitaa kuntoaan?
−Keikkailemalla. Se on kuin juoksulenkki, sen verran paljon siinä liikkuu ja sen verran se myös vaatii energiaa.
Palautuminen vaatii sitten vain aikaa. Viikonvaihteen keikkaputkesta ei palaudu päivässä, vaan se vaatii jo toisenkin päivän.
Mutta eihän se ole vain energiaa vievää, kyllä se sitä antaakin. Neumann on nimittäin omien sanojensa mukaan palveluammatissa.
− Fanit ovat iso osa tätä koko juttua. Ei minua haittaa ihmiset, jotka haluavat nimmarin tai selfien, oltiin sitten keikalla tai vaikka kauppareissulla. Ei parane ruveta ylimieliseksi, se tie ei ole kovin pitkä.
Aika, asiat ja ilmiöt muuttuvat
Tästä somesta ja viestintävälineistä. Kännykkäkamerat ovat muuttaneet alaa ja asiaa, jota ei tältä puolen lavaa tule ajatelleeksi. Takahuonekulttuuria. Ennen se kuului showbisnekseen. Nyt kun kuvia voi näppäillä missä, mistä ja milloin vaan, kun kuvia voi levitellä ja väritellä. Niinpä. Sen voi oikeasti kuvitella, kun tulee asiaa ajatelleeksi.
Mutta onko muutakin muutosta, kun ikää ja kuljettuja kilometrejä tulee enemmän?
− Meidän raideri ei koskaan ole ollut kovin kummoinen. Toki ei nyt ihan mikä tahansa käy, mutta meille on luksusta, jos on vaikka sohva ja telkkari… Kyllä sitä takahuonetta voi kuvitella joukkueen pukuhuoneeksi – siellä saa rentoutua, keskittyä, olla rauhassa ennen sitä äksöniä.
Raskainta on reissata
Eihän se menestyvän keikkamuusikon työ ole vain pelkkää soittokeikkaa. On lehdistötilaisuuksia, suhdetoimintaa, haastatteluja. Kaikki se vaatii osansa ja aikansa.
− Rankinta on kuitenkin reissaaminen. Siihen yleensä lopettavat ovat kyllästyneet.
Totta. Kun on keikka Karkkilassa ja seuraavana päivänä Rovaniemellä, niin saahan siinä mennä, tukka putkella, kuten Neumann asiaa kuvaa.
Soitellaan
Entä sitten, kun on vapaapäivä?
− Oikeasti soittelen aika paljon. Testailen erilaisia soundimaailmoja, erilaisia kitaroita, myös nuoremman pojan kanssa – vanhempi on nyt armeijassa. Kun hän tulee lomille, myös hänen kanssaan.
Vanhemmalla pojalla on jo bändi, nuoremmankin on kitaramaailma vienyt isän mielestä mennessään. Katsooko isä sitä haikeastI? Nostalgisesti.
− Ei, ei kyllä. Miksi haikailisi, eihän sitä nyt vielä olla mitään keinutuoliosastoa. Koneet on käynnissä ja eteenpäin mennään ja uutta syntyy!
