Esakallio – tanssilavasta viihdekeskukseksi: 60 vuotta taivalta tanssien
Esakallion vuodesta 1965 nykyisellä paikallaan sijainnut legendaarinen tanssilava on viime vuosina muuttunut monipuoliseksi viihdekeskukseksi. Perinteisten tanssien ja myöhemmin mukaan tulleiden pop/rock iltojen rinnalle on tullut runsaasti tarjontaa myös istuvalle yleisölle.

Esakallio on siinä mielessä erityinen kesäteatteri, että siellä ei huonommatkaan kesäsäät haittaa, kun ollaan sisätiloissa ja keleistä riippuen saadaan katsomo joko lämmitettyä tai viilennettyä.
Tanssikausi on jo avattu ja iltapäivätanssit jatkuvat lokakuun puoleenväliin asti. Myös perjantai-iltaisin tanssitaan jälleen syksyllä.
Esakallion 60 vuotista taivalta juhlitaan oikein urakalla tänä kesänä. Syntymäpäiväkahvia kakun kera tarjotaan 18.6. iltapäivätanssien yhteydessä. Varsinaiset juhlatanssit pidetään juhannusaattona, silloin lavalla Lea Laven, Risto Nevala ja Kauko Simonen.

Tanssien lisäksi juhlavuosi täynnä ohjelmaa
Kesä-elokuussa tanssien lisäksi on varsin monipuolisesti myös muuta ohjelmistoa, mm konsertteja, Dingo & Pelle Miljoona, Portion Boys, Kake Randelin, Sir Elwoodin hiljaiset värit, The 69 Eyes & Peer Günt ja lapsille Ti-Ti Nalle.
Musiikkinäytelminä tänä vuonna Narinoita ja tositarinoita ja viime vuonna täysille katsomoille esitetty Jamppa Tuominen -musiikkinäytelmä.
Terapian tarpeessa, tottakai! -musiikkikomediassa Miia Nuutila ja Pauliina Hukkanen tarjoavat paitsi hulvatonta huumoria myös pohdintaa siitä, miten tärkeää on pysähtyä hetkeksi, arvostaa omaa itseään ja nauttia elämästä! Miesnäkökulmasta komediaa vakavista aiheista tekevät Mika Räinä ja Ilari Johansson Miesflunssa-esityksessään.
Pulkkinen Live tömäyttää klassikkosarjan hahmot lavalle elävänä koko komeudessaan. Uunituoreissa sketseissä mm. radiotoimittaja Osmo, nyrkkeilijä, kopiovastaava, äänimies Esko ja Sauli. Koe lähietäisyydeltä sumeilematta ovellaan seisova Pulkkinen sekä hänen ylväs paljashipiäinen vulkaaninen alkuvoimainen olemuksensa, ilman ainuttakaan harha-askelta poispäin miehisyyden lähteiltä. Pulkkiseen ei ajanhammas iske.
Nyt ollaan asian ytimessä!
Myös eturivin stad up -koomikoita nähdään Esakallion estradilla aimo kattaus kesän mittaan. Kesäkuussa aloitetaan Sami Hedbergin 20-vuotisen uran juhlistamisella ja heinäkuussa jatketaan Jacke Björklundin, Jaakko Saariluoman ja Mika Eirtovaaran kanssa. Elokuulla vuoronsa saavat kaksi puumaa, Anita Ahonen ja Johanna Tohni sekä ikipentu Tommi Mujunen.