Musikaali Vesa-Matti Loirin elämästä

Kesällä Valkeakoskella koetaan jotain ainutlaatuista, kun lavalle nousee odotettu suurmusikaali. Ensimmäistä kertaa esitettävä Heikki Paavilaisen ja Tuomas Marjamäen käsikirjoittama teos kunnioittaa suurta suomalaista legendaa Vesa-Matti Loiria, jonka syntymästä tuli vuonna 2025 kuluneeksi 80 vuotta.

Tarinan ihmisestä taiteen takana

Kansan rakastama Vesa-Matti Loiri teki yli kuudenkymmenen vuoden uran näyttelijänä, koomikkona, laulajana ja muusikkona. Musikaali ammentaa inspiraationsa Loirin taiteellisesta urasta ja lahjakkuudesta unohtamatta hänen elämäntarinaansa sekä rohkeutta käsitellä työnsä kautta myös henkilökohtaisia menetyksiä ja elämän kolhuja. Loirin jäljittelemätön ääni ja tunteellinen tulkinta ovat tehneet hänen musiikistaan ikimuistoisen osan suomalaista kulttuuriperintöä.

Huumoria ja koskettavia hetkiä

Vesku-musikaalin ytimessä ovat ihmisyys ja yhteyden kokeminen niin taiteessa kuin ystävyydessä ja rakkaudessakin. Esityksessä nähdään legendaarista veskumaista huumoria, koskettavia hetkiä, sydämellisiä tarinoita sekä elämän merkittäviä käännekohtia. Saamme kuulla useita upeasti tulkittuja ja sovitettuja kappaleita eri aikakausilta, kuten Lapin kesä, Kohtalokas samba ja Hyvää puuta.

− Sydän edellä, kehotti Vesku minulle 2019.

− Nyt on sen aika. Sydän edellä 2025, käsikirjoittaja ja ohjaaja Heikki Paavilainen.

Kolme Veskua

Vesa-Matti Loirin roolissa tullaan näkemään kaikissa näytöksissä kolme karismaattista näyttelijää; Ilkka Koivula, Lauri Mikkola sekä Rasmus Koskinen.

Vanhempaa Loiria esittävä Koivula on hurmannut kansaa jo vuosia tehden legendaarisia rooleja niin lavalla kuin kotimaisissa ja kansainvälisissä elokuvissakin. Suomen Kesäteatterissa Ilkka Koivula on nähty mm. Topi Sorsakosken roolissa On kesäyö -musikaalissa, sekä pääroolissa Danny -musikaalissa.

Aikuisen Veskun rooliin heittäytyvä upeaääninen muusikkonäyttelijä Lauri Mikkola on tunnettu useista musikaalirooleistaan sekä musiikkiviihdeohjelmista. Suomen Kesäteatterissa Mikkola muistetaan Danny-musikaalista, Airasta sekä Juicesta.

Nuorimman Loirin saappaisiin hyppää 16-vuotias hurmaava Rasmus Koskinen, joka on kerryttänyt kokemusta jo vuosia nuoresta iästään huolimatta. Televisiossa Rasmuksen on voinut nähdä mm. Talent Suomi -ohjelmassa. Paavilaisen ohjauksessa aikaisemmin Koskinen on tavattu vuonna 2018 Porissa Tango D´amore -musikaalissa.

Valkeakoskella vuodesta 2010 toiminut 850-paikkainen ammattikesäteatteri on tarjoillut vuosien saatossa unohtumattomia teatterielämyksiä suurelle yleisölleen, jopa 400 000 katsojalle. 

Teatteri sijaitsee Apianniemessä upean vesistön ympäröimänä ja kävijät saavat nauttia selkänojallisista penkeistä, katetusta katsomosta sekä kauniin kesäravintolan antimista.

Kesän 2025 Vesku -musikaalin näytöksistä osa on jo loppuunvarattuja, mutta ajankohtaisen tilanteen voi tarkistaa teatterin kotisivuilta tai Ticketmasterin verkkokaupasta.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun