Aikamatka 1970-luvulle: Taidetta Forssan kaupungin kokoelmista 

Näyttelyn tunnuskuva on Kari Juhani Tolosen (1945-2004) ”Ikkuna”, 1976, öljy kovalevylle. K.J. Tolonen teki levynkannen Juhani Aaltosen ja Otto Donnerin jazzalbumiin ”Strings” vuodelta 1976. Tämä maalaus on variaatio samasta tiiliseinä/ikkuna-aiheesta, joka on levynkannessa.

Kun Wiksbergin Viljelypalstat ry:n puheenjohtaja Ilppo Aaltonen viime joulukuussa pyysi näyttelyä kaupungin kokoelmista Taidevintille, tiesin heti, että teeman on pakko olla 1970-luku. 1970-luvulla luotiin ne toimintatavat, joita nykypäivän kulttuurikeskustelussa kaivataan. Toivon, että näyttely herättää ymmärrystä muutoksesta, jonka olemme eläneet 50 vuoden aikana, ja toivottavasti myös ajatuksia siihen, miten voisimme rakentaa tulevaisuutta.

Forssalle 1970-luku oli kasvun aikaa. Tekstiilitehtaiden ateljee oli suurimmillaan ja rakennusteollisuus kukoisti. Rakennussuojelun periaatteet luotiin valtiotasolla ja Kalliomäki sai suojelukaavan. 1970-luku enteili kansainvälistyvää ja teknistyvää 1980-lukua, mutta juuret olivat vielä sotien jälkeisessä maaseutu-Suomessa. Suomi oli kaupungistunut hurjaa vauhtia ja maailmalla Vietnamin sota saatiin vihdoin päättymään.  Taiteen tukijärjestelmiä luotiin osaksi hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteita, ja yleinen taidemyönteisyys näkyi myös Forssassa. 

Forssan uudet koulut, vanhainkoti ja kaupungintalo tarvitsivat taidetta sisustukseen.  1970-luvun lopulla kaupungin kokoelmissa olikin jo puolet nykyisestä teosmäärästä.

Miten tämä kaikki näkyi forssalaisessa taiteessa? Taiteeseen ikuistui se, mikä sen ajan kokemusmaailmassa oli riipaisevaa, puhuttavaa, kaunista, arvokasta tai merkillepantavaa. Tekniset innovaatiot, kuten uudenlaiset kopiointimenetelmät, näkyivät myös ajan taiteessa. 

Näyttelyssä on teoksia taiteilijoilta Pentti Hammarberg (1930-1991), Väinö Merilä (1921-84), Eero Salo (1927-2020), Olavi Vaarula (1927-1989), Kari Juhani Tolonen (1945-2004), Reino Vihinen (1928-2018) ja norjalainen Morten Krogh (s. 1937). 

Tervetuloa!

Kati Kivimäki, näyttelyn kokoaja

Wiksbergin Taidevintti, Kuivakorventie, Forssa 

Avoinna 5.-29.6.2025 to-su 11-17 

(poikkeukset: la 7.6. suljetaan klo 15, jolloin alkaa pääsymaksullinen tukikonsertti; juhannusviikolla suljettu)

Opastukset: 

Torstaina 5.6. klo 13  

Torstaina 12.6. klo 13

Vapaa pääsy

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun