Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Katja Karisukki: Kuka tahansa oppii laulamaan

−Katja on tosi mukava, kaunis ja kiltti. Eikä hän ole koskaan kiukkuinen. Laulutunneille on aina kiva tulla, 9-vuotias somerolainen <strong>Linda Halttunen</strong> kehuu ypäjäläistä <strong>Katja Karisukkia</strong>.

Linda Halttunen alkulämmittelee Katja Karisukin kanssa ennen kuin aletaan harjoitella laulamista.

Linda Halttunen alkulämmittelee Katja Karisukin kanssa ennen kuin aletaan harjoitella laulamista.

Karisukki perusti elokuussa Katjan musiikki ja esityspalvelut Musakatin, jonka laulustudio on Ypäjän Saarikon kylässä.

− Lindalla on luontaisesti hyvä äänenkäyttö. Hän on vähän ujo. Kun pääsemme vauhtiin,  laulaminen on varmaa ja hän heittäytyy tosissaan ja reagoi nopeasti, Katja kehuu oppilastaan.

Nuoresta iästään huolimatta Linda osaa laulaa englanniksi. You tube-videoiden suosikkeja ovat Sia ja Ariana Grande. Katja sanoo, että Lindassa on jo saara-aaltomaisuutta.

Kuka tahansa oppii laulamaan

− Kun sinusta tulee ääntä, opit laulamaan, jos haluat.

 Tätä Karisukin väittämää en purematta niele. Koulussa laulunumeroni oli aina viisi.

Musakat tarjoaa laulu- ja esiintymisvalmennusta matalalla kynnyksellä kaikenikäisille taustaan ja taitoihin katsomatta.

Tunneilla käy useampi iäkkäämpi nainen. Eräs ei saanut koulussa hyvää palautetta lauluäänestään. Karisukin mukaan rouvasta on tullut aivan hyvä laulaja ahkeralla harjoittelulla.

− Kuka tahansa oppii laulamaan, mutta se vaatii itseltä innostusta ja kovaa harjoittelua, Karisukki vakuuttaa.

Musakatin tunneilla kä ylauluharrastuksensa aloittavia sekä kokeneempia, jotka valmistautuvat kilpailuihin. Oppilaat tulevat pääosin Lounais-Hämeestä ja Loimaalta. Laulamisen lisäksi voi opetella säestämään itseään kitaralla tai pianolla.

Jännitys on useimmilla suurin kompastuskivi ja se on voitettavissa. Jännityksen kanssa voi tulla sinuksi eri keinoin. Jos jännitys on keskiössä, esitys on puolitehoista.

 − Mutta liian itsevarmakaan ei saa olla. Samoin pitää osata valita laulajalle kappaleet, jotka sopivat hänelle parhaimmin.

”Kun sinusta tulee ääntä, opit laulamaan, jos haluat.”

Katja Karisukki

Jokaiselle räätälöidään yksilöllinen opetus

Karisukki asettuu jokaisen oppilaan tasolle ja sen mukaan räätälöi opetuksen. Laulaminen on monimutkainen prosessi. Äänen lämmittelyn lisäksi tarvitaan hengitys- ja äänenmuodostusharjoituksia.Kilpailuun osallistuvat saavat neuvoja pukeutumista myöden.

Yksilövalmennuksen lisäksi Karisukki antaa ryhmävalmennusta, josta  ovat erityisesti kiinnostuneet karaokeharrastajat. Heistä suurin osa eläkeläismiehiä. Vaikka opetus tapahtuu pääosin laulustudiossa, myös kotiopetus on mahdollista.

Laajasalon laululinjalta parhaimmat opit

Karisukki on viihteen monitoimiosaaja, joka on kouluttanut itseään 20 vuotta. Parhaimpana opinahjonaan hän pitää muutama vuosi sitten käymäänsä laulun linjaa Helsingissä Laajasalon opistossa. Siellä huippuartistit olivat opettajina.

− Taikatemppuja en ole vielä harjoitellut, Karisukki naurahtaa, vaikka on käynyt muutaman sirkuskurssin ja pelleilee lasten kanssa Kuutoskonina.

Jyväskylässä hän opiskeli kokonaisvaltaista äänenkäytön tekniikkaa ja Eurajoella musiikkiteatteria. Kaupallinen juontaminen sujuu myös.

Usein Karisukkia pyydetään esiintymään tilaisuuksiin hautajaisista kastejuhliin sekä syntymäpäiville ja häihin.

− Esiintymisen lisäksi neuvon tilaisuuden järjestämisessä, sillä usein siinä tarvitaan apua ja  huomaan olevani myös juontaja.

Vaikka Karisukki on rutinoitunut esiintyjä, hän tunnustaa jännittävänsä suoria tv-lähetyksiä, isojen konserttien juontamista ja kilpailuja. Pieni jännitys osoittaa, että ottaa tilanteen tosissaan.

Vaikka koronavuosi pysäytti tanssikeikat vajaa vuosi sitten, Karisukki on tehnyt ahkerasti musiikkia. Uusi käsikirjoitus on työn alla, mutta se on vielä salaisuus.

− Jos sinua laulukilpailut kiinnostavat, nyt on hyvä aika harjoitella, kun koronan takia kilpailuja on siirretty.

Viihteen monitoiminainen
Katja Karisukki

  • valtakunnallisen Laila ja Olavi-laulukilpailun voitto
  • SM-karaokestarat Etelä-Suomen mestari
  • Somero Soikoon laulukilpailun voitto
  • juontaja Alfa TV:llä
  • käsikirjoittaja ja näyttelijä Lailan Tähtihetket -laulunäytelmässä
  • tanssiorkesteri Fernandan solisti
  • lapsille esiintyvä Kuutoskoni-hahmo
  • kanttorin sijaisuuksia Ypäjän seurakunnassa
Katja Karisukki: Kuka tahansa oppii laulamaan | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen

Teksti ja kuvat: Sari Keskitalo

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun