Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Matti Lindstedt tuntee pelin hengen 45-vuotisella kokemuksella

Matti Lindstedt on tottunut lähtemään Forssan Kalliomäestä aamutuimaan autolenkille. Vuodenaikaan katsomatta ja usein myös viikonloppuisin. Ford Transitiin päivän mittaan kertyvä matkalukema pyörii yleensä muutaman sadan kilometrin luokassa.

Matti Lindstedt tuntee käytetyn tavaran markkinat erityisalanaan lamppujen, niin öljyä kuin sähköäkin kuluttavien, lasikuupat ja muut varaosat.

– Vanhaa tavaraa riittää. Se pitää kuitenkin hakea pois ennen kuin sitä pääsee myymään, Lindstedt summaa.

Toisaalta hän huomauttaa myös vanhan tavaran käsistään pois saamisen edellyttävän liikkeelle lähtöä, esimerkiksi erilaisiin markkina- ja messutapahtumiin suuntaamisen muodossa.

45 vuotta kuin siivillä

Matti Lindstedt tuntee osto- ja myyntiliikkeen yrittäjänä pelin hengen. Pitkän linjan miehelle tulee ammatissa nyt keväällä täyteen 45 vuotta. Numeroiden vuoksi hän ei ota kuitenkaan paineita.

– Sitä ei voi kuin ihmetellä, että miten äkkiä tässä on aika vierähtänyt.

– Olen tavannut sanoa jo jonkin aikaa, että katselen tässä maailman menoa vuoden kerrallaan.

Sillä ajatuksella Lindstedt toteaa olevan liikkeellä edelleen.

– Mutta toisaalta, miksei tästä jo voisi luopuakin, jos kohdalle osuisi sopiva jatkaja. Mukavat asiakkaat ja heidän kanssaan tekemisissä oleminen tässä muodostavat ennen muuta hommassa kiinni pitävän voiman.

Aluksi Matti Lindstedt pyöritti osto- ja myyntiliikettään Hämeentien varrella vastapäätä huoltoasemakiinteistöä talossa, jossa toimii tälläkin hetkellä vanhan tavaran liike. Muutto Ykköslinjalle nykyisiin tiloihin tapahtui seitsemän vuotta myöhemmin.

Matti Lindstedt tuntee pelin hengen 45-vuotisella kokemuksella | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen
45-vuotias osto- ja myyntiliike pursuaa ostajaansa odottavasta tavarapaljoudesta.

Joustavat palveluajat

Nykyisellään Lindstedtin liike on varmimmin avoinna maanantaisin ja tiistaisin kello 10 – 17. Muina aikoina hän palvelee asiakkaitaan sopimuksen mukaan. Pääteltävissä on, että varsin pitkälle menevällä joustavuudella.

Liikkeen avoinnaoloaika tarkoittaa hänelle muutenkin eri asiaa kuin työaika. Huomioon otettavaksi seikaksi tähän liittyen osoittautuu esimerkiksi sellainen seikka kuin nettikauppa.

– Nousen aamulla kello kuudelta, seitsemältä avaa tietokoneen ja hoidan nettikauppa- ja muita sähköpostiasioita, kahdeksalta vien lähtevät paketit postiin ja teen alta pois muita liukuvia asioitani.

– Yhdeksältä aloitan liikkeessä päivystyksen jo ennen kymmentä sisään pyrkivien asiakkaiden varalta, Lindstedt kertaa arkista päivärytmiään.

Lisäksi vanhan kunnon Nokia-sukupolven kätevästi pienemmässäkin taskussa kulkeva puhelin palvelee tarkoitustaan yhtä uskollisesti kuin omistajansa asiakkaitaan. Eikä tietokoneenkaan työllistävä vaikutus normipäivinä yhteen aamutuntiin lopu.

Erikoisalana valaisimet

Varsinkin vanhojen valaisimien, niin öljyä- kuin sähköäkin kuluttavien, rintamalla Matti Lindstedtin Osto- ja Myyntiliike on noussut varaosien toimittajana valtakunnallisen hovihankkijan asemaan. Ja löytyy asiakaskuntaa Suomen rajojen ulkopuoleltakin.

– Tässä juuri yhtenä päivänä lähetin paketteja Brysseliin, Ruotsiin sekä Viroon. Ja on niitä mennyt vuosien mittaan muullekin, Amerikkaa myöten, Lindstedt huomauttaa.

Hän summaa Suomessa riittävän runsaasti muun muassa kolmi-, viisi- jne. haaraisia kattokruunuja, joista on tullut käyttökelvottomia osan lampun lasikuupista rikkouduttua.

Nettikauppaa myös yli valtiorajojen

Kehitys, jossa yhä useampi haluaa palauttaa valaisimensa palvelemaan arvokkaasti alkuperäistä tarkoitustaan, on realisoitunut Forssan ykköslinjalla muidenkin lampunosien kuin lasikuuppien vilkastuneena kysyntänä.

– Täältä lähettämilläni tarvikkeilla on saatu tuhansia käytöstä poistettuja lamppuja takaisin palvelemaan omistajiaan alkuperäistä vastaavassa kunnossaan.

Matti Lindstedt tietää vanhojen valaisinten valikoiman niin moninaiseksi, että oikeiden varaosien löytyminen ei onnistu pelkästään sanallisin selityksin.

– Siinä tarvitaan sanojen lisäksi kuvia. Onneksi ne liikkuvat nykytekniikalla kätevästi paikasta toiseen.

Matti Lindstedt toteaa valaisinpalveluja koskettavaksi puutteekseen aukon sähkömiestaitojensa kohdalla.

– Jos tähän löytyisi sellainen jatkaja, joka taitaisi sähköhommat, niin tässä hänelle riittäisi monenlaista tekemistä, hän vihjaisee.

Hyvä sijainti historiallisessa miljöössä 

Forssan ekalinjalta löytyvä osto- ja myyntiliike toimii yli 110 vuotta sitten valmistuneessa ja vaiherikkaan menneisyyden omaavassa kiinteistössä. Matti Lindstedt vakuuttaa tyytyväisyyttään taloon, jonka alakerta pursuaa tarjolla olevasta tavaravalikoimasta ja yläkerta palvelee yrittäjäperheen asuntona.

Tyytyväinen Virroilla syntynyt ja Loimaalta aikanaan Forssaan yrityksen perustamisen yhteydessä muuttanut mies on paikkakuntaan myös sijaintinsa osalta.

-Tämä on hyvä paikka tällaiseen toimintaan, jossa asiakaskunta koostuu 85-prosenttisesti eri ilmansuunnista yli sadan kilometrin takaa löytyvistä pitkämatkalaisista.

Teksti ja kuvat: Erkki Kuronen. 

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun