Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Kirjailijan on kirjoitettava
Muuten maalaiskomedioistaan tuttu Heikki Luoma tuntee elämänsä valuvan hukkaan. Romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia ja käsikirjoituksia useammankin katsojamagneettina juhlineen TV-sarjan tarpeiksi. Kirjailija Heikki Luoman teosluettelo on pitkä ja monipuolinen. Kaiken kaikkiaan viitisenkymmentä nimikettä. Tähän mennessä.
Hänen ajatuksensa voi nimittäin päätellä lähtevän siitä, että mielen tulee askarrella kaiken aikaa jonkin tavoitteen parissa. Jonkun kirjoitushomman on toisin sanoen oltava aina jossain tekemisensä vaiheessa.
− Muuten elämä tuntuu kuin jotenkin valuvan hukkaan. Kyllähän tässä kotona on pihatöitäkin kiva tehdä, mutta eivät ne anna samanlaista tyydytystä, Heikki Luoma summaa Jokioisten Kiipunjärven tuntumassa.
Muun muassa miljoonayleisön televisioiden ääreen keränneiden maalaiskomedioiden luoja asettui paikan asukkaaksi reilun kilometrin päässä sijaitsevassa Suonpään talossa syntyneen, ja Jokioisten keskustassa aikuiseksi varttuneen vaimonsa Pirjon kera vuonna 2007.
− Ennen meitä tässä oli synkkä korpi. Kyllähän siinä oli oma hommansa kirjoittaessani Mooseksen perintöä ja Peräkammarin poikia samalla, kun osallistuin rakennustöihin, vaikkakin lähinnä juoksupoikana toimineena yleismiehenä.
Hänen vakuutteluunsa, jonka mukaan muuttoa Lahdesta Jokioisille maaseudun rauhaan ole tarvinnut missään vaiheessa katua, on helppo uskoa. Komean kotitalon pihamiljöötä katsellessa voi päätellä aivan omin päinkin, että töitä on Luoman pariskunta paiskinut tontillaan myös taloksi asettumisensa jälkeen.
Kutsumuksen voimalla
Vuonna 1944 Keski-Suomessa Kyyjärvellä syntynyt Heikki Luoma muutti aikuistuttuaan työn perässä Lahteen. Ensin hän teki ammattiuraa mainostoimistossa graafisena suunnittelijana lähinnä kuvittamisen sektorilla.
Sittemmin työnantajaksi vaihtui Enso-Gutzeit-yhtiö, aluksi tehdastyön merkeissä ja jatkossa käyttögrafiikan parissa pakkaussuunnittelijana. Työn kuvaan kuului myös toimiminen yhtiön henkilökuntalehden ulkoasuvastaavana.
– Olin päälle nelikymppinen, kun totesin itselleni, että kirjoittaminen tarjoaa parhaan tavan niin ajatustensa esille tuomiseen kuin ajatuksillaan vaikuttamiseenkin. Viitisen vuotta tuli ensin kokeiltua täydellä antaumuksella kirjallisen ilmaisun kaikkia lajeja sekä tyylisuuntia toinen toisensa perään.
Kutsumukselle antautuminen tuotti ensimmäistä tulosta konkretian muodossa vuonna 1986 Hämeen Taidetoimikunnan kuunnelmakilpailussa. Heikki Luoman kirjoittama Neuvottelu arvostettiin katselmuksessa ykköspaikan ja jatkossa YLE:n Radio Suomen kanavalle sovitettuna esitysajan ansaitsevaksi.
Aiheen debyyttikuunnelmaansa Heikki Luoma ammensi kotikylältään yleisesti tunnetusta erakkomiehestä, joka sodan seurauksena hermonsa menetettyään lähti vaatimaan Neuvostoliitolta korvauksia ihan vakavissaan.
− Totta kai hänelle kylällä naureskeltiin, minä itse muiden mukana. Idean soveltamisesta eri aiheiden ja asetelmien parissa vaihtelevin vivahtein tuli sittemmin vahvin, ehkä varmistamatonkin aseeni.
− Kai se on niin, että kun omaa karjalaisen supliikin, siinä saattaa livahtaa ulos yhtä ja toista ennen kuin kaikkia ehtii miettimään sen tarkemmin.
Kova, mutta oikeaksi osoittautunut päätös
Heikki Luoma arvioi kokemusten vahvistamana, että oikein ajoitettu nauru on tehokkain keino asioiden ilmaisemisessa. Hän painottaa tekstisisällön toimivuudessa myös kuulijan, katsojan ja lukijan omakohtaisesti kohdalleen osuvaksi − tietoisesti tai tiedostamattaan − tuntemiensa kokemusten merkitystä.
− Ajatellaan vaikka näitä maalaiskomedioitteni tyyppejä. Kun nauramme heille, nauramme oikeastaan itsellemme.
Heikki Luoma antautui päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1990. Hän luonnehtii vakinaisen palkkatyön tarjoamasta elämänturvasta luopumisen kovaksi päätökseksi, jota ei ole kuitenkaan tarvinnut katua.
− Päin vastoin. Nyt ei pääse ainakaan soimaamaan itseään päätöksestä, joka olisi jäänyt siinä tilanteessa tekemättä. Kirjoittamiselle omistautuneena olen päässyt osalliseksi elämänkokemuksista, joita ei muuten voisi kuvitellakaan osuneeksi omalle kohdalleen.
Hän luonnehtii vuosien varrella kirjoittamaansa tekstiä määrältään sellaiseksi, ettei sitä tahdo uskoa oikein itsekään todeksi. Samalla Heikki Luoma huomauttaa ottavansa todelliseksi kutsumus- ja mielityökseen kokemansa kirjailijan ammatin asenteella, jolla leipätyö tuleekin ottaa.
Liikkeelle mieli nöyränä
− Uuden kirjoitusprojektin aloittamiseen pitää suhtautua en osaa mitään −mielellä. Aikaisempien saavutusten varaan kun ei voi laskea mitään. Mika Waltari kuvasi asiaa osuvasti todetessaan, että kirjailijan paras inspiraatio on herätyskello. Tulokset puhuvat hänenkin osaltaan puolestaan.
Kirjallisiksi esikuvikseen hän nostaa ylitse muiden Väinö Linnan, Kalle Päätalon sekä Pentti Haanpään.
− Minuun vetoaa heidän muista kirjailijoista poikkeava huumorinsa, vaikka se Haanpään osalta vähän rankemman puoleista onkin.
Heikki Luoma on kirjoittanut 13 romaania, 35 näytelmää, kolme kuunnelmaa, 95 osaa Kantolan perhe-sarjakuunnelmaa sekä seitsemän TV-sarjaa, mukana muun muassa miljoonayleisön keränneet Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamarin pojat, Mooseksen perintö sekä Turvetta ja timantteja.
Hän laskee luoneensa pelkästään Maalaiskomedioihinsa, Pirunpeltoonsa ja Korpelan kujanjuoksuunsa 96 henkilöhahmoa.
− Koko tuotannossani niiden määrän täytyy nousta lähelle kahta sataa. Mistähän ne kaikki tulevat, hän kysyy itsekin.
Seuraava tilaustyökin on lupaavasti kypsyttelyvaiheessa.
Teksti ja kuvat: Erkki Kuronen