Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Helmiä kuussa

Kesä on lähempänä edessä kuin takana. Ystävänpäivä on jo ensi viikonlopulla. Ennen koronaa olisi Tyykijazzit jo ovella.

Viimeisimmän tiedon mukaan 30v juhlajazzit ovat siirretyt huhtikuulle pääsiäisen jälkeen. Pitkä on ollut Tyyki-  jazzien taival ja tasokas. Kun sitä aikoinaan olin vahvasti mukana perustamassa, oli tietysti haaveena sen mahdollisimman pitkä ikä, mutta 30 vuotta ylittää haaveet. Ei kun tuulta purjeisiin, jazzin meri on avara.

Yli 40 vuotta sitten sain ohjata ja sovittaa nykymuotoiselle Forssan Teatterille Aleksis Kivi -illan Kihlauksineen, 1982 Ilpo Tuomarilan Junan, -87 Lauri Uusi-Hakimon Patruunan perinnön ja -89 muutamia pienoisnäytelmiä. 2017 kirjoitin ja ohjasin Forssassakin pitkään venyneen teatteritaipaleeni päätyön Axel ja Emiliet. Teatterin puremat ovat hiljalleen vaihtuneet hyttysten pistoiksi, toki edelleen kutittaviksi. Myssyssä hautuu monologi Ellen Thesleffistä. Annetaanpas katsoa, ylettyykö idea koskaan ensi-illan kuuhun asti. Kunhan tästä pandemiat asettuvat, seurataan mitä tapahtuu Ypäjän Musiikkiteatterissa, Rauhaniemessä, Kyläsepällä ja muualla Lounais-Hämeen ympäristön vilkkaassa teatterielämässä. Uskon uusia helmiä syntyvän ja syttyvän laajalti Kotiseutulaisen levikkialueella.

Omat helmet ovat vähän hiomista vailla. Olen joutunut tuijottelemaan eri hoitopaikkojen kattoja Hämeenlinnan ja Forssan akselilla ja vähän kotikattoakin Avosairaalan hellässä huomassa. Alkavat pikkuhiljaa ajatukset parantua ja nousta pilvien yläpuolelle, josta näkyvät niin taivaan tulet kuin tähdetkin. Juuri laskee sininen hetki hehkuville hangille.

Diagnoosi (kreik.sanoista ”Dia” läpi ja ”Gnosis” tieto), seulominen tiedon läpi on vielä vähän vaiheessa.

Yö vie yli unen virran tapahtumiin, joita ei ole vielä ollut.

Pertti Munck 

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun