Oli joulu
Tonttu kulki karjasuojan ja tallin läpi. Se liikkui matalana korkeissa huoneissa, jotka nyt olivat viileät ja tyhjät, kun eläimet olivat poissa eikä niiden lämpö enää lämmittänyt ilmaa. Tilalla oli koneita, jotka herättivät tontussa epäluuloa. Se tahtoi tarkkailla kapineita vielä pidempään päästäkseen niistä perille.
Huomaamattomasta kolosta kulki reitti ulos tallin taakse. Tonttu pujahti kolon läpi ja tuli tiheikön alitse pellonreunaan. Oli talviyö. Pilvet heijastivat kirkonkylän kajon takaisin maahan, loivat samean valaistuksen lumiseen maisemaan.
Tonttu näki metsäkauriiden hahmot lumisella aukealla. Kun kotieläimet olivat poissa, luonnoneläimet laidunsivat. Kauriit käänsivät päänsä tonttua kohti, kunnes yksi kerrallaan jatkoivat puuhiaan. He olivat vanhoja tuttuja.
Kartanopellon rusakko tuijotti tonttua salaperäisesti niin kuin jäniseläimet voivat tehdä. Kun tonttu tervehti, rusakko veti korvat selänmyötäisesti ja kyyhötti paikallaan pitkään.
Hiljaisuus tuntui tontun korvissa. Siihen sekoittui aikojen kohinaa, tulevaisuuden kuiskauksia.
Tonttu oli nähnyt, kun pakanaruhtinaita haudattiin salmen rinteisiin. Se oli nähnyt, kun kartanon piirustukset muutettiin todeksi satoja ihmisvuosia sitten. Se oli nähnyt, kun nuori tyttö sai kuulla kunniansa kiivettyään navetan katolle katsomaan auringonnousua. Tontusta tuollainen kiipeily oli tärkeä teko.
Hämärä hiljaisuus teki tontun mietteliääksi, mutta pian se jatkoi kierrostaan. Kartanon sivuikkunasta näkyi kaappikello, jota tonttu kurkisti. 4.37. Talviseen auringonnousuun oli aikaa.
Tonttu palasi salaiseen yöpaikkaansa torkkuakseen siihen asti. Se otti hetkeksi lakin päästään, asettui vällyjen alle ja näki unissaan muistojensa taakse.
Metsäkauriit kulkivat lumisella laitumellaan. Rusakko juoksenteli pois kohdattuaan toisen. Kartanon ikkunat uinuivat.
Oli joulu.
Nimimerkki P.H.
