Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Kyseenalaista kaikki

Sain työläistaustaisilta, viinaan meneviltä, kirjallisuutta rakastavilta vanhemmiltani arvokkaan perinnön: loputtoman uteliaisuuden ja tiedonjanon.

Perheemme normaaleihin ”lämminhenkisiin” leffailtoihin kuuluivat mm. Nürnbergin oikeudenkäynti sekä Alex Haleyn romaaniin perustuva uraauurtava, tietoisuutta lisäävä tv-sarja Juuret, joka kertoi Yhdysvaltain häpeällisestä orjahistoriasta. Vanhempani, omassa rikkinäisyydessään ja vajavaisuudessaan, kannustivat aina lukemaan ja ottamaan asioista selvää. Olemaan sorrettujen puolella, tutkimaan asioita perinpohjin, eikä nielemään ensimmäistä sopivaa mielipidettä mikä vastaan tulee. Vaikka se elämänohje ei heille(kään) tuonut onnellisuutta tai hyvää ja helppoa elämää, se on perintö jota arvostan joka päivä enemmän.

Mitä siis olen oppinut? Varsinkin sen, että mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän ymmärrän tietäväni. Joka vastauksen takaa löytyy miljoona uutta kysymystä. Tiede muuttuu kokoajan, se kuuluu sen luonteeseen, mutta on joitakin pysyviä ja loukkaamattomia arvoja: tasa-arvo, ihmisoikeudet, vapaus, suvaitsevaisuus.

Yritä luopua ennakkoluuloista, sillä ne ovat vihan ja ääriajattelun pyramidin pohjalla. 

Nykymaailma on täynnä vääriä uutisia, väärää informaatiota. Tarkista asioiden taustat ja uutisten lähteet. Esimerkiksi ääriryhmä ISIS ei ole sama asia kuin kaikki maailman rauhanomaiset muslimit, jotka ovat valtava enemmistö ISISiin verrattuna. Ja siinä missä ISIS ajaa islamilaisen valtion asiaa, on Yhdysvalloissa uusnatsit ja heihin liittynyt Ku Klux Klan, jotka väkivallan ja terrorin asein ajavat ”rotupuhtaan” valkoisen valtion asiaa. Tasoissa ollaan, tyhmät vastaan tampiot. Nyt kaikki holokaustin kieltäjät, maahanmuuton vastustajat, homokammoiset, valkoisen ylivallan kannattajat, you name it: kirja käteen, tai edes laadukas artikkeli siitä kädessä olevasta ”äly”vehkeestä. Teillä on kaikki tieto saatavilla, päinvastoin kuin Pohjois-Koreassa tai joissakin muissa kultinomaisisissa yhteisöissä, joita tästä läheltäkin löytyy. Käyttäkää sitä tietoa, ja maailma muuttuu paremmaksi kirjain ja sana kerrallaan.

Kyseenalaistakaa kaikki. Niin kuin Arman Alizad on sanonut: ”Pahinta on, kun ihminen puhuu asiasta varmuudella jonka antaa täydellinen tietämättömyys”.

Susanna Drockila

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun