Kuka pääsee mukaan – kuka ei?
Onko forssalaisuus jotain erilaista, onko se synnynnäistä vai opittua? Miksi meidän yhteisöön on vaikea sulautua? Tarvitseeko tulijan olla erityisillä taidoilla varustettu, kun muuttaa seudulle?
Ingressissä oli monta kysymystä, joihin lähdin miettimään vastausta, tai oikeastaan en vastaustaustakaan suorasti, vaan niitä syitä miksi forssalaiseen yhteisöön on vaikea uida sisään.
Tämä ihmettely lähti siitä, kun sain eräänä toukokuisena päivänä kutsun Tampereelle tutustumaan Forum-teatteriin. Forum-teatteri on yleisöä osallistava teatterimuoto, jossa on omat sääntönsä. Forum-teatterin tarkoituksena on käsitellä, keskustella ja kokeilla, miten erilaiset toimintatavat vaikuttavat tilanteisiin, joissa ilmenee sortoa.
Keskustelun ja osallistumisen myötä pyritään yhteisön, ja yksilöiden voimaantumiseen.
Esityksen teema oli Kuka pääsee mukaan – kuka ei? millaisia mukaan pääsemisen tai ulosjäämisen kokemuksia ihmisillä on elämässään.
Aihe oli mielenkiintoinen. Mielenkiintoiseksi sen teki näin syntyperäisenä forssalaisena, että joukkomme oli reilu 20 hengen kokoelma ihmisiä varustettuna erilaisilla taustoilla. Heistä neljä ihmistä totesi alkukeskusteluissa, että olivat jossakin elämänvaiheessa asuneet Forssassa eivätkä olleet tunteneensa kuuluvansa joukkoon. Kaikki olivat lähteneet muille maille. Joku nopeammin, joku hiukan hitaammin.
Nyt haluaisinkin herättää keskustelua ja pohdintaa, miksi meille tänne on vaikea juurtua. Miksi me emme ota tulijoita vastaan avosylin ja anneta heille mahdollisuutta? Mistä tämä juontaa? Onko tehdas tähän syyllinen? Onko tehtaan haamu niin vahva? Pelkäämmekö jotain? Varastaako ulkopuolelta tullut meidän identiteettimme?
Mitä mieltä olette? Haastan teidät pohtimaan asiaa kesällä laiturin nokassa istuen. Olisiko meillä vakavan mietinnän paikka, jos haluamme tänne lisää forssalaisia? Siis pysyviä forssalaisia.
Terveisin,
Keijo Koskimies