Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Matkalla jossain päin Suomea: Some tappaa – Kaikkonen yksi uhreista

Heinäkuu oli heleimmillään, kun matkustin linja-autolla Helsinkiin muutaman päivän lomalle. Aurinko porotti, mutta onneksi bussissa oli hyvät ilmastointilaitteet ja käytin tietenkin tyypillisesti aikaani selaten älykännykällä instaa ja uutisotsikoita.

Taakseni oli istahtanut matkan varrelta kyytiin tullut vanhempi naishenkilö, joka aloitti puhelun sillä äänenkovuudella, että harmitus häivähti mielessäni – mielenrauhaani häirittiin.

− Minä kuuntelen järviradiota. Sieltä tulee parasta musiikkia. Mutta eikö ole harmi, että se Kaikkonenkin kuoli. Niin, ja juuri, se eduskunnasta. Se Kaikkonen.

Mitä? Kaikkonen kuollut?

− Niin. Ei sitä ole ollut missään muualla sitä uutista. Juu, radiossa se sanottiin. Se on kummallista, mutta eikös se ollut jostain sieltä kotoisin? Tietävät varmaan siellä asiasta, kun kerran radiossa kertoivat. Nuori mies vielä… joitain päiviä sitten jo tapahtunut, kuulemma.

Googletin välittömästi. Kaikki mahdolliset kombinaatiot Kaikkosesta ja kuolemasta, ei mitään. Paljon muuta Kaikkosesta ja hänen entisestä avioliitosta, avioerostaan ja asunnostaan ja totta kai hän tanssii tähtien kanssa kankitanssia ja tietysti politiikkaa. Paljon politiikkaa. Mutta ei sanaakaan Kaikkosen kuolemasta. Toimittaja minussa oli kuitenkin herännyt ja Kaikkosen kuolemaan johtaneet olosuhteet piti tutkia. 

Mummeli takanani vaihtoi puheenaiheita, eikä enää häirinnyt mielenrauhaani – Kaikkosen salaperäinen kuolema sen sijaan häiritsi. Sen verran sivukorvalla kuitenkin kuuntelin rouvaa edelleen, että ymmärsin hänen olevan täysissä sielun voimissa, puheet eivät olleet mitään höperehtimisiä.

Googletin koko loppumatkan, satakunta kilometriä, mutta Kaikkosen kuolemasta en löytänyt mitään, en yhtään mitään. Ärtymys kasvoi. En kyseenalaistanut Kaikkosen kuolemaa, ainoastaan omat hakukonetaitoni. Toisaalta ärtymystä ja uteliaisuutta aiheutti myös se, että kuolema salattiin. Julkisuusden henkilön kuolema pitää jakaa, niin kuin jokapäiväinen lounas, leivotut korvapuustit ja kevään ensimmäinen tulppaanikimppu.

Saavuttuani perille sain apua.

Kaksi viestintäalalla työskentelevää ystävääni ryhtyivät kanssani pohtimaan mitä Kaikkoselle oli voinut sattua ja oliko hän oikeasti – siis ihan oikeasti kuollut. 

Some.

Facebook. Normaalisti päivityksiä lähes päivittäin. Nyt ei kolmeen päivään.
Instagram. Päivityksiä samoin lähes päivittäin. Ei mitään useampaan päivään.
Twitter. Edelleen sama tilalle.

Blogi. Sama.

Kaikkonen oli  siis kuollut. Sosiaalisen median analysointi tuotti nopean vastauksen. Odotimme vain koska uutinen tulisi julki ja mistä.

Kaikkonen oli kuolleena lähes seitsemän vuorokautta. Kunnes joku jossain kysyi häneltä jotain jääkiekosta, hän kommentoi ja google ystävällisesti nosti sen esiin. 

Huokasimme helpotuksesta. Kaikkonen oli hengissä ja saatoimme jatkaa yhteistä lomaa. Mistä matkustajamummo oli uutisen kuullut, liekö kuullut väärin vai nähnyt unta, jäi arvoitukseksi.

Mutta. 

Tämä tapahtuma osoitti sosiaalisen median mahdin. Se voi tappaa. Ja jääkiekko herättää henkiin.

OR

Ps. Kaikkonen oli ollut kesälomalla, se kerrottiin somessa myöhemmin.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun