Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Keväthangilla koiranpennun kanssa

Käytit viime kirjeessäsi kiinankielistä sanaa, jonka merkityksen jouduin sinulta varmistamaan. Ystävähän se. Kiitos!

Ilahdutava pohdintasi ystävyyden olemuksesta sai minut pohtimaan muitakin onnellisuutta lisääviä asioita. Tunnettu kiinalainen sananlasku kertoo puutarhanhoidon onnellistuttavasta vaikutuksesta. Martti Lutherin nimiin puolestaan on virheellisesti laitettu lausahdus: ”Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, istuttaisin tänään omenapuun.” 

Oikeasti kyseinen viisaus on peräisin toisen maailmansodan ajalta, mikä ei lainkaan vähennä sen arvoa. Toivon horisonttiin voi tarrata toivottomassakin tilanteessa ja joskus onnellisuuskin on valinta.

Suomi on YK:n onnellisuusraportin mukaan maailman onnellisin maa jo neljättä kertaa perättäin. Onnellisuutta mitataan tarkastelemalla erilaisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, kuten bruttokansantuotetta, korruptiota, ihmisten sosiaalisia tukiverkostoja, terveyttä, anteliaisuutta ja vapautta tehdä valintoja. 

Minun sosiaaliseen tukiverkostooni ehdottomasti kuuluva velipoika soitti ja kysyi, lähtisinkö metsälenkille hänen ja uusimman perheenjäsenen, koiranpennun, kanssa. Kyllä kohosi fyysinen terveys reilun tunnin metsässä tarpoessamme. Hanki kantoi pentua, ei muita. Psyykkinen terveys koheni pentuterapialla kevätauringon valaisemassa maisemassa. Sosiaalista terveyttä ylläpitivät keskustelut veljen kanssa, joka on paitsi hyvä kuuntelija, myös ehtymätön humoristi. Piilouduimme vuorotellen metsään ja pentu sai etsiä meitä. Se pomppi hangella korvat lepattaen ja hypähteli innoissaan löytäessään ”kadonneen”. Palkkioksi se sai nappulan ja me saimme vastaanottaa lukuisia nuolaisuja pennuntuoksuiselta, silkinpehmeältä suloisuudelta. 

Hiiteen puutarhanhoito. Minulla on vapaus valita. Minä haluan koiran!

Aino

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun