Mestariäitinä koko 500 metrin matkan
Kun liikkuu ihmisten ilmoilla kahden pikkuruisen ihmistaimen kanssa, herättää yllättävän paljon huomiota. Tavalliseen kauppareissuun kannattaa nykyään varata hieman ylimääräistä aikaa, jotta ehtii vaihtaa muutaman sanan siitä, miten ihastuttavia meidän viidakkopojat ovat. Ja mikäs siinä – ylpeä äiti ihastelee vauveleitaan oikein mielellään.
Kaksosten vanhemmuus herättää muutenkin paljon kiinnostusta ja avuntarjouksia, mikä on aivan ihanaa. Ihmiset kyselevät jaksamisesta, unista ja siitä, miten arki sujuu kahden vauvan kanssa. Välillä olen miettinyt, että juuri esikoisen kohdalla, kun kaikki oli ensimmäistä kertaa uutta ja ihmeellistä, olisin ehkä tarvinnut saman määrän kysymyksiä ja kannustusta.
Kaiken kaikkiaan olen suhtautunut kaksosten tuloon ja vauva-arkeen yllättävän rauhallisesti. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen jo äiti vai lähestyvästä keski-iästä. Tai no, niin rauhallisesti kuin hormonihöyryissä elävä nainen nyt voi asioihin suhtautua. On tässä suihkussa, peiton alla ja pihakeinussakin itketty muutamaan otteeseen, mutta sehän kuuluu asiaan.
Olen ottanut taktiikakseni sen, että asiat hoidetaan yksi kerrallaan. Pyrin myös ennakoimaan sen minkä pystyn: maitopullot valmiiksi yötä varten, vaippavarasto kunnossa ja seuraavan päivän tavarat odottamassa. Viidakkopojat ovat onneksi melko tyytyväisiä tapauksia, mutta ympärivuorokautinen ruokahuolto pitää huolen siitä, ettei tässä nyt ihan liikoja ehdi nukkua. Välillä pojat syövät samassa rytmissä, välillä eivät. Eräänä yönä aamukahdelta ensin söi toinen, sitten toinen. Mutta toinen ei suostunutkaan nukkumaan. Lopulta ensimmäisen nukahdettua heräsi taas toinen, ja niin humppa jatkui. Aamuneljältä nousi kylmä hiki: miten tästä selvitään? Mutta niin selvisin, minuutti kerrallaan. Yhtäkkiä kello olikin jo kuusi ja pääsin nukkumaan. Nää on näitä.
Jo ennen viidakkopoikia koin olevani parhaimmillani, kun sain tehdä paljon asioita yhtäaikaa ja melko kovalla sykkeellä. Ei sitä muuten varmaan olisi tullut perustettua kahden eri alan yritystä ja opiskeltua lapsiperhearjen keskellä. Ja ehkä juuri siksi meille osuikin se noin 0,4 prosentin todennäköisyys saada identtiset kaksoset. Kenties universumi on halunnut katsoa, että mitenkäs tuon muijan nyt käy!
Itselleni tyypilliseen tapaan saan hurjan ison onnistumisen kokemuksen, kun puolison nukkuessa tai hoitaessa muita asioita onnistun hoitamaan viidakkopojat, esikoisen, koiran ja kodin kuntoon. Ja ihan yksin! Sitä en tiedä, miten tervettä ja pitkäkantoista tämä asenteeni on, mutta kuten todettua – ongelmat ratkotaan sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan.
Eräänä iltapäivänä sain pakattua vauvat kärryihin, esikoisen ja koiran onnistuneesti ulos ovesta. Tarkoituksena oli tehdä reipas vaunulenkki palautuakseni synnytyksestä ja samalla antaa puolisolle ansaittu hengähdystauko. Lähtiessäni säteilin tyytyväisyyttä itseeni. Katsokaapas tätä muijaa nyt, ajattelin. Kaksi vauvaa, esikoinen, koira ja kaikki langat käsissä.
Noin 500 metriä myöhemmin toinen viidakkopojista päätti, ettei viihdy kärryissä lainkaan ja ilmoitti asiasta täydellä äänenvoimakkuudella. Kun yritin hyssytellä häntä, näin sivusilmällä esikoisen pyörähtävän pyörällään nurin. Kiirehdin paikalle samalla, kun koiran hihna onnistui kiertymään vaunujen pyörään. Perillä odotti uusi yllätys: pyörän ohjaustanko oli irronnut kesken ajon.
Miten pyörästä irtoaa ohjaustanko kesken ajon? En tiedä. Jos joku tietää, saa kertoa.
Ei siinä auttanut muu kuin kääntää koko kulkue ympäri. Onneksi esikoinen on sen verran riuskaa tekoa, että hän työnsi viidakkopoikien vaunuja. Minä sidoin koiran hihnan vyötäisilleni, nappasin pyörän irtonaisine tankoineen kantoon ja marssimme vauvojen huudon tahdittamana takaisin kotiin.
Se niistä langoista käsissä.
Kolumnisarja: Ei tartte auttaa – elämää yrittäjänä ja perheen äitinä
Pauliina Withanageon 37-vuotias forssalainen kauneudenhoitoalan yrittäjä ja sisällöntuottaja, jolla on taipumus ajatella pärjäävänsä kaikesta itse. Arkea rytmittävät kaksi yritystä, pian syntyvät identtiset kaksoset ja tuleva elämä kolmen muskettisoturin äitinä.
