Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Isille, papoille, vaareille… onnea ja iloa Isänpäivänä
Tässä muutamia ideoita ja ajatuksia, jos isänpäivän muistamiset ovat vielä ajatuksen tasolla. Vaihtoehtoja on monenlaisia yhteisestä ruokahetkestä villeihin elämyksiin tai perinteisiin pyjamiin. Pääasiahan on aina muistaminen. Ei lahjan suuruus.
Äijähela nuoremmalle tai vanhemmalle äijälle
Hannun Kellosta Forssasta suositellaan parhaaksi isänpäivän lahjavinkiksi Äijähelaa. Hela on Forssassa valmistettu ja sen hintaan kuuluu siihen mahtuva pieni kaiverrus, esimerkiksi rakkaimpien nimikirjaimet tai tärkeä päivämäärä. Hela kulkee mukana ranne- tai kaulaketjussa kovissakin paikoissa muistuttamassa mikä isälle on tärkeintä. Yli 6 grammaa painava hela ei ole olematon rimpula ja kestää isommatkin kolhut.
Isälle varmasti mieluisaa
Panimo Olutmylly Forssassa suosittelee isälle lahjaksi Panimokierrosta maisteluineen tai 6-pack heidän olutta. Harva varmasti hanttiin panisi tällaisen lahjan saadessaan. Vielä jos muutama äiti lyöttäytyy yhteen ja ostaa miehilleen Panimokierroksen yhdessä, miehet varmasti muistavat lahjansa pitkään ja imurointi sohvan takaakin sujuu kuin leikki loppuvuoden.
Solmiohengari tai kansallispuistokartta
Papurinolla on pari hyvää vinkkiä! Solmiohengari on muuten siitä mukava lahja, että se on helppo lähettää isänpäiväksi, vaikka ei pääsisikään käymään paikan päällä. Ja kätevä, käyttölahja on aina kiva saada, kukapa sitä mitään turhaa nurkkiinsa kaipailisi.
Papurinosta saa myös karttoja. Miten mukava idea ollisi vaikka kansallispuistokartta – ja merkata siihen missä on jo käyty. Retkeileville isille ja papoille tämä on mitä mainioin idea – jos on yhdessä retkailty, tästä syntyy vielä yhteisten muistojenkin taulu.
Papurinon tuotteita löydät papurino.com
Yllätä isä laadulla
Moda Villa on ostospaikka, jossa on isällekin lahjavaihtoehtoja Tommy Hilfiger on merkki, joka on niin nuorten kuin vanhempienkin isien mieleen ja alikoimista löytyy huppareista lompakoihin ja sukista hanskoihin. Kannattaa käydä katsomassa valikoimaa – yllätä isä laadulla!
Elämyksiä
Kaikki eivät halua tavaroita. Silloin voi ostaa lahjaksi elämyksen. Elämys voi olla sellainen, jonka käyttää vaikka ensi kesänä – esimerkiksi yöpyminen puussa. Siis puuhun ripustetussa teltassa tai makuupussissa. Sellainen löytyy ostettavaksi vaikka elämyslahjakorttisivuston kautta. Tai mikä sitten kellekin on elämys: vaihtoehtojahan on pakohuoneista lasertaisteluun, karting-ajosta lentokoneen ohjaamiseen. Elämyksen voi toki suunnitella ihan itsekin – voihan telttaretki lähiseudullakin olla ihan mahtava elämys!
Lukijalle kirja
Ennen isänpäivää ilmestyy monia uusia kirjoja, joista sen kun valitsee lukevalle isälle sopivan kirjan. Papat ja isoisät usein pitävät elämänkerroista tai menneistä ajoista kertovista kirjoista, mutta nykyisin elämankertoja tehdään niin nuorena, että niitä löytyy jokaiseen ikäluokkaan mielenkiintoisia kyllä.
Entäs ne perinteiset?
Pipo, lapaset, villasukat, välihousut, pitkät kalsarit tai pyjama. Noh, kyllä se isä, niin kuin vaarikin, niitä edelleen käyttää. Ja parhaiten sopivat ostat tietysti paikallisesta yrityksestä. Villasukat, lapaset, kaulahuivi ja pipo on sellaisia, että ne on mukava saada myös itse tehtynä, mutta jos ei vielä ole aloittanut, niin laitetaan ne sitten pukinkonttiin. Sellainen näppituntumahan on, että miehet arvostavat käytännön lahjoja – ei niinkään mitään sisustus- tai koristelutavaraa. Mutta kyllä se maistuva lahja isällekin kelpaa – vaikka yhteinen ateria paikallisessa ravintolassa. Nyt vaan kiireesti jo pöytä varaamaan.
Kortit ovat tärkeitä muistoja
Joskus lahjan löytäminen on vaikeaa, mutta lapsenlapsen itse tekemä kortti on aina arvokas. Ne ovat muistoja, jotka säilytetään ja joskus myöhemminkin katsellaan. Ja kukat koristavat yhtä kauniisti papankin kahvipöytää – nyt kukkien lähettäminen matkankin päähän on netin kautta niin helppoa.