Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Valoilla tunnelmaa joulunaikaan
Pimeä vuodenaika kannustaa ihmisiä sisustamaan kotia ja pihaa erilaisin kausivaloin. Viimeistään joulun alla havahdutaan valaisemaan ikkunoita ja pihapuita. Led-aikakausi on vienyt valotarjonnan uuteen ulottuvuuteen.
Niilo Tuominen Sisustusliike Ribbonista kertoo LED-kynttelikköjen myynnin pitävän pintansa. Tänä vuonna moderni varioitu kynttelikkö mustana ja messinkisenä on ollut myydyimpiä tuotteita jouluvalaistuksen osalta. Toinen suosittu tuote on ollut ikkunalle ripustettava iso kolmikerroksinen paperitähti. Sen voi valaista joko paristokäyttöisellä ledillä tai perinteisellä verkkovirtajohdolla ja polttimolla. Tuominen neuvoo, ettei ihmisten kannata olla huolissaan ledvalaistuksen sähkökulutuksesta. Kulutus on murto-osa siitä, mitä se on ollut ledejä edeltävällä aikakaudella. Myös perinteiset kynttilät löytävät koteihin. Niillä voidaan kenties varautua myös sähkökatkoksiin, pohtii Tuominen. Ribbonissa myytävät kauniit kynttilät ovat Ukrainasta, joten niillä tuetaan samalla ukrainalaisia.
Muutamista kymmenistä aina 1200-sarjoihin
Hintakaari-myymälän Elvi Niemi esittelee laajaa valaisinvalikoimaa. Heiltä löytyy niin ikkunakynttelikköä, perinteistä kynttelikköä, valaisinpuita, ledkynttilöitä ja -tuikkuja sekä lukuisia erilaisia ledvalosarjoja. Valosarjoissa ledien määrä vaihtelee muutamista kymmenistä 1200 lediin. Niemen mukaan tuttu AIRAM on tuotemerkeistä suosituin ja luotetuin. Se myös kestää parhaiten. Suosittuja ovat pienet lednauhat, joita voidaan sisustuksessa käyttää monin eri tavoin esimerkiksi asetelmissa ja muussa koristelussa. Vanhan ajan kuusikynttilöitä ei enää juurikaan mene, vaan kuuset koristellaan ledvalosarjoin, hän kertoo. Hintakaaressakin kyntteliköt menevät hyvin kaupaksi.
Teksti AM