Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Joulukuusen hakeminen toisen metsästä on rikos

Mikäli mielit joulupuuksi kaunista luonnonkuusta, muista muutama seikka pysyäksesi kaidalla tiellä joulukuusta etsiessäsi.

Vain omalta maalta

Puiden kaataminen, samoin kuin sammalen kerääminen ja oksien, kuten havujen, katkominen, on sallittua vain maanomistajan luvalla. Edes pienen ja viereistä kuusta huonommalta näyttävän kuusen kaataminen ei ole luvallista eikä lukeudu missään nimessä jokamiehen oikeuksiin. Kauniin kuusitaimikon nähdessäsi pysy pois sieltä, jos et sitä omista. Puolitoista metrisen kuusen kasvu on kestänyt jo toistakymmentä vuotta, joten temppusi kaataa yksikin kuusi on iso taloudellinen menetys ja vuosien työn hukkaan valuminen metsänomistajalle. Voi näyttää siltä, että kuusia kyllä riittää, mutta metsässä on laskettu kuinka paljon taimia ja puita neliöllä voi kasvaa tietyssä kasvatusvaiheessa.

Metsätien ojasta?

Jos kuitenkin ajelet salaisella metsätiellä kuusivarkaissa, noudata edes seuraavaa. Metsätietä rasittaa yleensä tieoikeus, joka tarkoittaa, että tien reunoilla tulee olla hoidettua leveyttä vielä muutama metri varsinaisen ajotien lisäksi. Esimerkiksi tieojissa kasvavat puut ovat periaatteessa sellaisia, jotka tienhoitokunnan tulisi poistaa vuosittaisella murskauksella metsätietä hoitaessaan. Jos löydät kuusen, joka kasvaa alle metrin päässä tiestä, teet periaatteessa palveluksen tiekunnalle poistaessasi taimen. Mutta edelleen, metsä ja metsätie ei ole sinun, ja tekosi on edelleen rangaistava.

Omassa metsässä teet miten haluat

Jos sinulla on omaa metsää, muista pysyä oman kiinteistösi rajojen sisäpuolella. Vaikka olisitkin kokenut metsätyömies ja erotat kuuset, jotka joka tapauksessa tulisivat ennakkoraivauksessa poistetuiksi, et saa poistoa tehdä huonosti hoidetulla naapurikiinteistölläkään. Omassa kasvatustaimikossasi ja metsäkiinteistöllä voit harventaa kuusiasiten, miten haluat; joko metsänhoidollisesta näkökulmasta tai valitsemalla juuri sen parhaiten kasvaneen kuusen. 

Rikosilmoitus kuusen kaadosta

Poliisin mukaan joulukuusivarkaus on rikos, joka käsitellään anastamisen tavoin. Rangaistuksena on päiväsakkoja (10–20 kpl) ja korvaus maanomistajalle. Maanomistaja on oikeutettu tekemään kuusivarkaudesta rikosilmoitus, mikäli havaitsee tällaista toimintaa maillaan. Ryhtyessäsi rangaistavaan tekoon toisen maalla, mieti hetki olisiko sinusta ihan ok, että joku tulee pihallesi ja kaataa vaivalla hoitamasi pihakuusen luvatta kotiin viedäkseen. 

PS. Valtion metsästä joulukuusen voi kaataa ostetun joulukuusiluvan turvin. Lupa oikeuttaa hakemaan enintään kolme metriä pitkän joulukuusen valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä. Luvan ostajan on varmistettava alueen kuuluminen Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Suojelu- tai retkeilyalueilta joulukuusia ei saa hakea.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun