Kaikki mitä teette tapahtukoon rakkaudessa

Kesä tuo aina mukanaan jotakin ainutlaatuista. Kun koulut päättyvät, työtahti hiljenee ja luonto puhkeaa täyteen eloon, tiedämme saavamme levätä ja nauttia kesästä. Kesä tarkoittaa mahdollisuutta irrottautua arjen suorittamisesta, aikatauluista ja velvollisuuksista. Kesä antaa mahdollisuuden viettää laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Voimme antaa elämämme evankelioida kohtaamiamme ihmisiä, sillä rakkaudestahan meidät tunnetaan. Kesä voi olla aikaa myös itselle, vain olemiselle ilman vaatimuksia. Mutta ennen kaikkea kesä on myös aikaa olla Jeesuksen kanssa. Jeesus itse osoitti meille esimerkkiä siitä, miten tärkeää on välillä vain levätä. Vaikka hänellä oli valtava tehtävä ja ihmisjoukot etsivät häntä kaikkialta, Jeesus vetäytyi säännöllisesti hiljaisuuteen rukoilemaan ja lepäämään. Näissä lepo- ja rukoushetkissä Jeesus sai Isää rukoillen voimaa ja rauhaa. Meillekin on tarjolla tuo sama yhteys, tuo sama lepo. Jeesus kutsuu meitä: ”tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän”. Kun hiljennymme Jumalan edessä, luemme sanaa, rukoilemme tai vain olemme ja ihailemme luomakunnan kesäistä loistoa, voimme kokea, kuinka sydämemme täyttää Jumalan rauha.

Kesä onkin mitä parhainta aikaa syventää suhdettamme Jeesukseen. Hän ei odota meiltä suorituksia, vaan läsnäoloa. Hän haluaa olla kanssamme myös mökkitiellä, hiekkarannalla ja grillaamassa uinnin jälkeen. Ehkä kauniina kesäiltana, kun kaikki muu hiljenee, saat kuulla Hänen lempeän äänensä sydämessäsi. ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Toivon, että tämän kesän aikana löydät aikaa levätä, palautua ja nauttia kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on sinulle antanut. Ja ennen kaikkea: toivon, että voit viettää aikaa Jeesuksen kanssa tutustuen häneen yhä syvemmin.

Siunattua, rakkaudentäyteistä ja onnellista kesää sinulle ja läheisillesi!

Petri Fonsén

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun