Onko kuoleman jälkeistä elämää? Onko elämää ennen kuolemaa?
Ensimmäinen näistä kysymyksistä on arvoitus, johon emme varmaa vastausta tiedä. Monille ajatus taivaasta – paikasta, jossa ihmisen on hyvä olla – tuntuu lohduttavalta ja merkitykselliseltä. Monille myös ajatus helvetistä – paikasta, jossa paha saa palkkansa – on tärkeä. Minäkin olen taipuvainen uskomaan, ettei kuolema ole kaiken loppu. Taivaaseen uskon mielelläni, helvettiin uskominen tuntuu jo vaikeammalta. Minulle sopii hyvin myöntää, etten tiedä, ja ettei tarvitsekaan.
Toinen yllä esittämistäni kysymyksistä on minulle tällä hetkellä merkityksellisempi. Onko elämää ennen kuolemaa? Välillä koen, että elämäni valuu kuin hiekka sormieni läpi. Suoritan elämääni joidenkin muiden asettamien normien täyttämiseksi. Pelko ja huoli saattavat täyttää mieleni niin kokonaisvaltaisesti, että koen seuraavani omaa elämääni sivusta. Joskus työelämän vaativuus ja paineet saattavat tehdä elämästä vain päivästä toiseen selviämistä. Ikänumerot kasvavat, mutta eläminen unohtuu.
Mietin myös niitä ihmisiä, joiden lähtökohdat ovat niin vaikeita, että elämisen arvoiseen elämään on tosi pitkä matka. Itse haluan rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään.
Milloin sitten koen olevani elossa? Silloin, kun saan jakaa iloja ja suruja toisen ihmisen kanssa. Silloin, kun uskallan ahdistumatta pysähtyä. Kun uskallan nähdä kaiken hyvän ympärilläni. Kun koen, että tekemiseni tuottaa iloa ja hyvää läheisilleni. Kun saan kiireettömästi uppoutua musiikin tekemiseen sekä soittaa ja laulaa ystävieni kanssa. Kun käännän katseeni itsestäni muihin.
Hyvä elämä syntyy luottamuksesta. Vaikka hyvin tiedän, ettei elämässä mikään ole varmaa, en halua elää pelossa. Toivon, että matkani lopussa voin kokea saaneeni elää kyllikseni. Toivon, etten silloin harmittele elämätöntä elämää. Siihen pystyn onneksi joka päivä itse vaikuttamaan. Jos ei olisikaan kuoleman jälkeistä elämää, niin olihan elämää ennen kuolemaa.
Make Perttilä
