Mikä on ihmisen perimmäinen tehtävä?
Luuk. 17:7–10: ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ’Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”
Omenat eivät kasva puuhun syksyllä siksi, että sinä ja minä saisimme niistä iloita. Ne kasvavat siksi, että se on omanapuun elämää sellainen. Merimaisema ei ole rannassa seisojalle kaunis, koska meren kuuluisi ihmistä miellyttää. Omenat kasvavat siltikin, vaikka ihminen ei ole puun alla niiden makeutta ylistämässä. Meri velloo, vaikka emme sen rannoilla ihastuksesta huokailisi.
Jos laineen on vain määrä lyödä ja puun on määrä tuottaa hedelmää, mikä on ihmisen perimmäinen tehtävä? Jos perkaa läpi kaikki maailman aforismit ja viisaiden lausumat lentävät lauseet, jos puristaa kaikkien suurien maailmanuskontojen kultaiset opit yhdeksi mehuksi, niin mitä jää jäljelle. Ole toisille ihmisille hyvä. Tee toisille niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän. Rakasta lähimmäistäsi.
Ihmisen ihmisyys kukoistaa tai kuihtuu suhteessa toisiin ihmisiin. En tiedä onko omenapuu yksinäinen, jos se kasvaa etäällä toisista puista. Mutta ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Toisten ihmisten keskellä meiltä pyydetään ylitse kaiken muun sitä seikkaa, että olisimme toisillemme hyviä. Mutta ihmisen puun on niin vaikea kantaa hyvää hedelmää. Me haluamme vähintään kuulla kiitoksen sanat, jos olemme toteuttaneet ihmisyyden vähimmäisvaatimukset.
Kaikki ihmiset ymmärtävät, että ihmisen pitäisi olla toisille hyvä. Ja samalla sitä ei ymmärrä meistä kukaan. Me kaikki olemme vain palvelijoita toisillemme. Jeesuksen pyyntö ihmisille on radikaali tasa-arvon vaatimus. Yhteiskunnissa lienee väistämättä hierarkioita, mutta ihmisyydessä niitä ei pitäisi olla. Ehkä juuri siksi ihastelemme syksyisin kauniin helakkaa omenapuuta, että emme itse siihen mitenkään pystyisi. Kantamaan kiitoksetta makeita hedelmiä iloksi ihmiskunnalle.
Nanna Helaakoski
Kirjoittaja on koiraihminen, ihmisihminen ja pappi