Millainen on sinun arvostamasi johtaja?
Kysymys johtajuudesta on ollut viime vuosina erityisen ajankohtainen.
Aikamme haasteita ovat ympäristökriisi, sodat ympäri maailmaa sekä pandemian seuraukset. Nämä ovat haastaneet erityisesti maailman johtajia ja samalla vaikuttaneet ihmisten arkiseen elämäntodellisuuteen lähellä ja kaukana – pelot, pahoinvointi ja huoli tulevaisuudesta on lisääntynyt. Ratkaisujen etsiminen aikamme haasteisiin vaatii erityisesti valtaa pitäviltä paljon, eikä helppoja keinoja ole näkyvissä. Jotkut meistä odottavat johtajilta vahvempaa suunnan näyttämistä ja esikuvallisuutta; toiset taas korostavat maltillisuutta ja ratkaisujen etsimistä ennen kaikkea yhdessä muiden kanssa.
Ajattelen, että kristillisillä kirkoilla on paljon annettavaa näissä meitä kaikkia koskettavissa kysymyksissä. Jeesus, hyvä paimen, antaa meille esimerkin nöyrästä johtajasta, joka puhuu rauhasta, rakkaudesta ja armosta. Jeesus ei kuitenkaan vain puhunut, vaan hän asettui konkreettisesti heikoimpien rinnalle. Hänen rakkaus ja nöyryys näkyi siinä, miten hän suhtautui ihmisiin saman arvoisina. Jeesus oli paimen, joka kulki laumansa keskellä, edessä ja jäljessä. Hän halusi tuoda rauhan sinne, missä ihmiset halveksivat toisiaan. Kristillisen uskon mukaan Jeesus toi rauhan erityisesti ihmisen ja Jumalan välille kuoleman ja ylösnousemuksensa kautta.
Jeesuksen esimerkin tavoin, ei pelkästään johtajien, vaan meidän kaikkien tulisi antaa oma panoksemme aikamme haasteiden ratkaisuissa oman arkisen elämämme keskellä. Pienet tai suuret ympäristöteot, luonnon arvostaminen, vastakkainasettelujen vähentäminen ja toivon ylläpitäminen ovat tämän päivän todellista johtajuutta. Tällaiseen johtajuuteen meitä kutsutaan Hyvän paimenen sunnuntaina.
Niina Mikkola, pastori