Ylös, ulos ja geokätköilemään – koko perheen harrastus aktivoi liikkumaan
Luonnossa liikkuminen vapauttaa endorfiineja ja ulkoilu yksin, perheen tai ystävien parissa piristää mieltä. Geokätköily on koukuttavaa puuhaa, joka ei ole aikaan ja paikkaan sidottua – kätköjä löytyy ympäri Suomen ja koko maapallon.
Geokätköily (engl. geocaching) on nykyaikaista aarteenetsintää. Se on hauska ja seikkailullinen koko perheen ulkoiluharrastus, jossa etsitään ja piilotetaan geokätköiksi kutsuttuja rasioitagps-laitteen tai kartan avulla. Kätköilyn aloittamiseen ei tarvita isoja alkuinvestointeja, joten sen voi aloittaa lähes kuka tahansa. Myöstammelalainen Tiina Siro on innostunut geokätköilystä.
– Aiemmin ei tullut lähdettyä ilman syytä metsään, mutta geokätköilyn myötä on tullut mukavasti liikuttua luonnossa ja varsinkin metsässä. Parhaita kätköjä on mielestäni niin sanotut mysteerikätköt, joiden eteen pitää nähdä vaivaa, Tiina Siro sanoo.
Mysteerikätköjä ovat esimerkiksi sellaisia, joiden löytämiseen pitää ratkoa sijaintikoordinaatit itse. Kätköpurkin saavuttamiseksi voi joskus joutua kapuamaan pitkin kallioita tai kiipeämään puihin.
– Olen ratkonut kätköjä pääasiassa Forssan, Tammelan ja Jokioisten alueella. Myös Turun saaristossa ja Pohjois-Suomessa on tullut seikkailtua. On erityisen palkitsevaa, kun on pitkään hyörinyt ja pyörinyt koordinaateissa, kun kätkö ei meinaa millään antautua, ja yhtäkkiä saa älynväläyksen ja keksii ratkaisun.
Vaihtelevasti uusiin maisemiin
Geokätköilyn aloittaminen on helppoa. Varusteiksi riittää ulkoiluun sopivat vaatteet ja jalkineet sekä gps-ominaisuudella varustettu älypuhelin. Kätköilysovellukseen tulee luoda tunnukset, jonka jälkeen pääsee tutustumaan lähialueen kätköihin.
– Olen harrastanut geoiluanoin vuoden verran, enkä vielä ratko kovin vaikeita kätköjä. Toki alussa on oppinut paljon uutta siitä, miten monella eri tavalla kätköt on voitu jemmata. Kätköjä on paljon erilaisia, osassa tekijä on nähnyt ison vaivan, joissakin se vaiva jää etsijälle, Tiina kertoo nauraen.
Kätkön piilottaja voi esimerkiksi haluta esitellä suurempaa aluetta tai useampia mielenkiintoisia kohteita kerralla. Kätkössä voi olla myös jokin tarina, jolla esitellään historiallista kokonaisuutta tai muuta merkittävää nähtävyyttä.
Kun geokätkön löytää, on tärkeää muistaa kirjata käynti sekä kätkön paperiseen lokikirjaan että geocaching.com –verkkosivulle. Lokkauksen voi kirjoittaa myös suoraan mobiilisovelluksesta, jolloin löydetty piilo muuttuu kartalla heti löydetyksi.
Kesä on hienoa aikaa seikkailla Suomen luonnossa ja Sirokin haaveilee tulevan suven geokätköilyseikkailusta.
– Toivon, että minulla olisi kesällä aikaa kätköillä enemmän.Ja harjoitella ratkomaanhaastavampiakin mysteerejä!
Kiinnostuitko? Voit etsiä oman alueesi geokätköilijöitä esimerkiksi Facebookista. Lisätietoja aloittamiseen liittyen löydät verkkosivuilta www.geokätköt.fi.
Teksti: Sarita Silvennoinen