Pääsiäispäivä
Isovanhempien luona oli lapsena miellyttävää vierailla. Työläiskodin olohuoneen yhtä seinää peitti kirjahylly. Sieltä ylähyllyltä tavoittelin heti lukemaan opittuani ”Kansojen historia”-sarjan osia.
Luin, kuinka Hannibal ylitti norsuineen Alpit, kuinka Sokrates luennoi oppilailleen antiikin Kreikassa, kuinka Julius Caesar valloitti Gallian. Mukaansatempaava kerronta oli kahdenkymmenen volyymin kirjoittajalle Carl Grimbergille todenmukaisuutta tärkeämpää, ymmärsin myöhemmin. Historiakäsitys oli kirjoissa, kuten myöhemmin koulussakin, aivan liian eurokeskeinen, mutta sytytti kiinnostuksen tapahtumaketjuihin, jotka vaikuttavat edelleen maailmassamme.
Monen suhtautuminen Jeesukseen on samanlaista kuin oma innostukseni historian merkittävistä vaikuttajista; ”Mielenkiintoinen elämä, viisas ihminen ja vaikuttanut merkittävästi historiaan.”. Mutta osa menneisyyttä yhtä lailla kuin kaikki muutkin. Yhteistä kaikille historian merkkihenkilöille Tšingis-kaanista Katariina Suureen, onkin se, että he ovat kuolleet.
Mutta Jeesus ei ole missään haudassa. On turhaa etsiä elävää kuolleiden joukosta.
Sinä, Jeesus, et ole menneisyyden sankari, jota voi rauhassa vain tutkiskella turvallisen etäisyyden päästä. Sinä olet elävä Jumala, kohtaat minut, kuljet vierelläni, sydämessäni, keskustelet kanssani ja tulet lähelle ehtoollisessa.
Sinulle tärkeät naiset, ystäväsi ja oppilaasi, löysivät tyhjän haudan. Ylösnousemuksen todistivat ensimmäisenä he, joita ei kekseliäinkään historian sepittäjä olisi keksinyt sijoittaa noin mullistavan tapahtuman ensimmäisiksi todistajiksi. Miksi yhä edelleen niin usein naisten kokemuksia ei uskota?
Mutta ylösnousemus, monien sepitteenä hylkäämä tarina, jopa opetuslasten aluksi torjuma tapahtuma, on kristityn elämän keskeisin asia ja uskontunnustus. Ei vain historiassa joskus, vaan tänään.
Kristus on ylösnoussut!
Visa Viljamaa
Pastori