Kristus ja lompakko
Mitä Jeesuksella on tekemistä minun raha-asioideni kanssa? Jeesus ei jakele sijoitusvinkkejä eikä kiipeile pörssin piikikkäillä vuorilla, mutta hänen sanansa vaikuttavat asioiden ytimeen: ihmisen sisimpään. Sisin taas liikuttaa kättä ja käsi mobile payta.
Kristuksen sana tälle päivälle tuntuu kovalta: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.
Joku yrittää ottaa lompakkonsa ja juosta sanoen: ”Älä sinä, galilealainen, puutu minun raha-asioihini. Katsele vaikka punertuvaan taivaanrantaan ja puhu kukista ja linnuista.” Mutta Iankaikkisen ääni kumisee kuin kirkonkello korvan juuressa: ”Mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa?”
Joku on ratkaissut asian luopumalla koko omaisuudestaan. Vie sitten kaikki, minä kieltäydyn elämästä, ruoskin itseäni ja lyön toiveeni ristille. Onko nyt hyvä? Ei ole. Paavali muistuttaa: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi” (1. Kor. 13:3). Jeesus odottaa kulkijaa lompakko kädessään. Tärkein on vielä sanomatta.
Taivaan portit eivät nimittäin narahdakaan debitillä eivätkä creditillä. Siihen eivät riitä kaikki maailman aarteet. Siihen riitti Jumalan Pojan veri, joka ristillä vuoti koko maailman syntien anteeksiantamiseksi.
Mitä tämä tarkoittaa? Saat ilmaiseksi lahjan, johon mitkään rahat eivät riitä. Sait jo sanan ja kasteen mukana Vapahtajan armon, rakkauden, taivaan lapseuden ja kaikki elämän lahjat. Saat nauttia ja iloita elämästä hyvillä mielin. Vapahtaja antaa lompakkosi takaisin. Ristisi on kevyt: Usko Jeesukseen ja rakasta lähimmäistäsi. Muista köyhää veljeäsi ja sisartasi, sillä ”Iloista antajaa Jumala rakastaa”.
Heini Kataja-Kantola
Kirjoittaja on runoileva perheenäiti, A-kanttori ja arjen ihmeistä innostuva kävelijä