Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Vinkkejä lasten kanssa luontoon

Lasten luontosuhteen kehittyminen alkaa jo varhaisista kokemuksista lapsuudessa. On aikuisten tehtävä viedä lapset luontoon lähimetsiin tutkimaan, mitä luonnosta löytyy ja miten luonto toimii. Seuraavassa vinkkejä luontoon lähtemisen helpottamiseksi.

Eväät

Eväät ovat aina retken kohokohta, joten panosta niihin. Evääksi riittää alkuun leipä, pieni mehu ja jokin hedelmä tai keksi. Eväät maistuvat luonnossa aina hyvältä. Eväitä mutustellessa pitää myös pysähtyä luonnon ääreen ja voi tulla paremmin vaikka kuulleeksi erilaisia linnun lauluääniä kuin liikkeessä ollessa. Kun retkeilyintoa ja -kokemusta karttuu, voi varata evästä nuotiolla valmistettavaksi.

Sopivan mittainen retki

Retki tehdään aina pienimmän retkeilijän jaksamisen mukaan. Kilometrin mittainen polku on jo hyvä alku 4-5 -vuotiaalle. Siitä ylöspäin kilometrejä voi kasvattaa pikkuhiljaa kokemuksen myötä. Aikuinen osaa tulkita lapsensa jaksamista parhaiten. Usein lyhyemmälle retkeilyreitille on helpompi lähteä, kun eväitä ja muita varusteita ei tarvita kilokaupalla. Kun tekee lähtemisestä helppoa, retkelle tulee lähdettyä useammin. 

Jännittävät kohteet

Kun kohteessa on joku vetonaula, saat houkuteltua lapset mukaasi. Tällainen voisi olla jokin luola, näkötorni, puro tai hieno kallio. Erilaisia metsiä ja retkeilypolkuja kiertämällä löytää toinen toistaan hienompiin paikkoihin. Voitte yhdessä lasten kanssa suunnitella listan erilaisista kohteista, joissa käydä tyyliin ”retki mäntymetsään, retki suonlaitaan, retki lammen ympäri, retki kalliolle, retki merenrantaan” jne. Sen vakavampaa tai ihmeempää teemaa ei tarvita erilaisten ympäristöjen keksimiseksi.

Retkeilyä eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina

Yksi ja sama kohde toimii lasten kanssa myös eri vuodenaikoina. Luonto ei ole koskaan samanlainen ja retki tuntuu erilaiselta, kun se tehdään esimerkiksi keväällä tai syksyllä. Myös aamuretki ja iltaretki antavat ihan omanlaisen näkökulman luontoon. Vaikutusta voi tehostaa aamupalaeväillä aamuretkellä ja päinvastoin iltapalaeväillä iltaretkeltä. Kohde voi silti pysyä tuttuna ja turvallisena, esimerkiksi talon takana olevana lähimetsänä.

Erilainen tekeminen yhdessä

Luonnossa voi tehdä monenlaista arjesta poikkeavaa yhdessä. Kokeilisitteko geokätköilyä, lintujen tarkkailua, luontovalokuvausta kännyköillä, suunnistusta, mato-ongintaa tai luontobingoa? Isompien lasten kanssa onnistuu jo vaikka melonta, fatbikepyöräily, frisbeegolf, telttaretki tai osallistuminen jollekin opastetulle retkelle. Vaihtoehdot ovat monet ja luontoon pääsee myös edullisesti.

Mitä sinä teet lasten kanssa luonnossa? Lähettäkää meille kuvia retkeltänne, niin jaamme luontokokemuksianne muillekin vinkiksi.

Metsähallituksen neuvoja lasten kanssa retkeilyyn www.luontoon.fi/retkeilynabc/lastenkanssaretkeily

MetsäAnna

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun